Statiivisen olla-apuverbin imperfektin ja aiemmuutta ilmaisevan NUT- tai TU-partisiipin muodostama liitos on kieliopillistunut pluskvamperfektin liittotempukseksi. Pluskvamperfektissä tilanne on puhehetkeen nähden mennyt, ja tilannetta tarkastellaan puhehetkeä varhemmasta mutta tapahtuma-aikaa myöhemmästä viittaushetkestä käsin (T < V < P):
| V: | – – sä et tiedä yhtään et onks Liisa soittanu Eilalle ja Pertsalle. Tietsä siitä? |
| S: | Ai jaa mä ihan ajattelin sillon eilen et se oli jo niitten kanssa siitä puhunu. |
| V: | No kun mä luulen et soli puhunu vaan sun kans. (p) |
Pluskvamperfekti on tapahtuma-ajan ja viittaushetken keskinäisen suhteen kannalta perfektin pari: molemmissa on tilanteen tapahtuma-aika viittaushetkeä varhaisempi (T < V), mutta pluskvamperfektissä tilannetta tarkastellaan aiemmasta hetkestä käsin (T < V < P) kuin perfektissä (T < (V = P)). Pluskvamperfektiä käytetään joko järjestämään menneitä tilanteita ajallisesti tai tähdentämään tilanteen jälkivaikutusta menneen viittaushetken kannalta.
Edellinen pykälä