Verbin imperfekti- eli preteritimuodossa on aikasuhdetta ilmaiseva tunnus i tai si (» § 112). Imperfekti ilmaisee puhehetken kannalta mennyttä aikaa; tilanne esitetään puhehetkeä aikaisempana: T < P. Muun muassa sellaisen kontekstissa olevan leksikaalisen tiedon kuin sanojen eilen, silloin, viime kesänä, vuonna 1809 avulla imperfektimuodon sisältävän lauseen kuvaama tilanne voidaan esittää tietynaikaisena. Tarkastelun aika ilmenee kontekstista: esimerkissä (a) tilannetta tarkastellaan edellisen illan näkökulmasta ja esimerkissä (b) kyseisen seminaarin ajankohdasta käsin. Puhujan tarkastelukulma, viittaushetki siis sisältyy tuon menneen tilanteen aikaan: V = T.
Imperfekti viittaa nimenomaan tiettyyn ajankohtaan menneisyydessä ja on tässä mielessä definiittinen. Se implikoi tilanteen päättyneen puhehetkeen mennessä. Tunnusmerkkisesti imperfektiä käytetään kuitenkin myös menemättömään aikaan viittaamassa (» § 1532).
Kieltoverbillä on vain preesenstaivutus. Kielteinen imperfekti ilmaistaan liittomuodolla, joka koostuu kieltoverbin preesensistä ja pääverbin aiemmuutta ilmaisevasta NUT- tai TU-aineksen sisältävästä partisiipista. Liittomuodosta huolimatta viittaussuhteet ovat samat kuin yksinkertaisessa imperfektissä.
Huom. Tässä kieliopissa käytetään perinteistä termiä imperfekti. Sen vaihtoehtona esiintyy kielitieteellisessä kirjallisuudessa termi ”preteriti” menneen ajan tempuksen nimityksenä perfektin parina.