Rektiolla tarkoitetaan, että tietyn sanan täydennys on tietyssä sijassa riippumatta siitä, mikä on täydennyksen kategoria tai semanttinen luonne. Esimerkiksi verbin tykätä substantiivitäydennys on vaihtoehdoitta elatiivissa (Tykkään hänestä) ja postposition takana täydennys genetiivissä (tuon puun takana). Joillakin sanoilla on kaksi erisijaista täydennysvaihtoehtoa: maistua hyvälle ~ hyvältä, perustua tosiasioihin ~ tosiasioille, lähellä pöytää ~ pöydän lähellä. Rektionmukaisia täydennyksiä saavat paitsi verbit ja adpositiot myös eräät substantiivit (näkökulma asiaan), adjektiivit (perso makealle, saman kokoinen) ja adverbitkin (sidoksissa kieleen).
Rektioksi ei kutsuta tapauksia, joissa sana edellyttää täydennykseltään pelkästään tiettyä suuntaisuutta, ei tiettyä sijamuotoa. Tällöin täydennyksellä on erilaisia sija- ja sanaluokkavaihtoehtoja. Esimerkiksi verbi asua saa olosijaisen (b) ja joutua tulosijaisen täydennyksen (c), lähteä taas tulo- tai erosijaisen täydennyksen (d), jollaisina voi olla substantiivi‑, adpositio- tai adverbilauseke taikka infinitiivilausekekin. Kyse ei siis ole yhdestä tietystä rektiosijasta kuten ryhmässä (a).
Rektioon perustuvan sijan ja semanttisesti määräytyvän sijan välillä ei ole jyrkkää eroa. Rektiosijalla ei aina ole sellaista merkitystä, joka sijalla muutoin on, esim. suuntaisuutta sellaisissa tapauksissa kuin Hän tykkää kaikesta, vrt. Hän tuli koulusta. Toisaalta rektiosija saattaa olla semanttisesti motivoitunut mutta haalistunut: rakastua kielioppiin. Rektiotäydennyksen ja suuntaisen täydennyksen ero on jatkumonluonteinen:
![]() |
|||
Pääsanan ja täydennyksen sijan välillä ei ilmeistä semanttista yhteyttä, esim. tykätä + ELA |
|
Pääsanan ja täydennyksen sijan välillä selvä semanttinen yhteys, esim. mennä + ILL, ALL, ELA, ABL, PP, AdvP |
Esimerkiksi verbin mennä valenssiin kuuluu tieto täydennyksen suuntaisuudesta. Tämä on semanttinen ehto, sillä suuntaa voidaan ilmaista eri tavoin: katolle ~ kellariin ~ talon taakse ~ ulos ~ uimaan. Toisaalta verbien tottua, tarttua, maistua ja johtua täydennys on rektionomaisesti tietyssä sijamuodossa, mutta sijan omallakin merkityksellä on vaikutusta suhteen laatuun: tarttumisella on suunta, johtumisella lähde ja maistumisen tuntemus on ilmaistavissa lähtökohtana tai kohteena (maistua omenalta ~ omenalle). Täydennyksen sijoja saattaa siis olla kaksi, ja ne voivat olla jossain määrin semanttisesti motivoituneitakin. Sen sijaan verbi tykätä saa vain elatiivisijaisen täydennyksen; kyseessä on muodollinen rektiosuhde.
Huom. Monet tunnetta tai edestakaista liikettä kuvaavat verbit kuten rakastaa, heiluttaa saavat yleensä partitiiviobjektin, mutta tällaisten verbien yhteydessä ei silti ole tapana puhua rektiosta. Partitiivi aiheutuu verbin aspektimerkityksestä. Totaaliobjektikin on mahdollinen aspektiltaan rajatuissa ilmauksissa: Heilutin lipun riekaleeksi (» § 1509 – 1510).
Jokin sijamuoto voi vakiintua konstruktion osaksi, esim. nesessiivirakenne saa tavallisesti genetiivisubjektin. Myöskään monissa idiomeissa sijamuoto ei vaihtele, esim. ottaa opikseen. Tällaisia tapauksia ei lueta rektion piiriin. Kirjallisuudessa käsitettä rektio käytetään joskus (esim. Pajunen 1999) laajemmin kuin tässä kieliopissa.