Yksikön ensimmäisessä persoonassa olevat konditionaalimuotoiset lausumat voidaan tietyillä ehdoin tulkita direktiivisiksi. Tulkintaan vaikuttavat konteksti ja varsinkin se, millaista toimintaa verbi ilmaisee. Esimerkissä (a) on puhujan ja puhuteltavan yhteistyötä edellyttäviä verbejä, (b)-tapauksissa haluamista tai toivomista merkitseviä verbejä. Konditionaalin käyttö tekee ilmauksesta yksiselitteisemmin vastaanottajaan suuntautuvan.
Konditionaalin perfektiä olisin tehnyt käytetään yksikön ensimmäisessä persoonassa esitettäessä ikään kuin ajallisesti etäännytettyjä pyyntöjä (c). Ilmaus on kiteytynyt varsinkin asioimiskäyttöön.
V: | Ravintola Monrepoo Ylianttila, |
S: | Päivää. Tääll on Tarja Kurkela? |
V: | Päivää, |
S: | Mä olisin kysyny otatteko te pöytävarauksia nyt perjantai-illaks. |
V: | Ei. Ei enää. (p) |
Huom. 1. Kauppinen (1998: 183–186) on esittänyt, että eksistentiaalilause, jonka verbi on konditionaalimuotoinen, tulkitaan tietyissä konteksteissa direktiiviksi, yleensä tarjoukseksi. Kyseessä on tällöin kontekstuaalinen päätelmä vastaanottajan aikeista tai tarpeesta:
Huom. 2. Verbialkuinen konditionaali-ilmaus on konventionaalistunut merkitsemään pyyntöä tai ehdotusta niin, että sitä ei ole tarpeen suhteuttaa imperatiivimuotoisiin direktiiveihin ja pitää niihin nähden toissijaisena tai epäsuorana käyttötapana (toisin esim. Hakulinen – Karlsson 1979: 277). Se on vakiintunut tavaksi esittää nimenomaan vetoomuksia, pyyntöjä tai ehdotuksia. Kauppisen (1998: 169) mukaan konditionaalin kohteliaisuustulkinta tulisi kyseeseen lähinnä silloin, kun tahtomista ilmaistaan jo leksikaalisin keinoin, esim. Toivoisin saavani vastauksen, Pyytäisin kysyä – –.