Muista direktiivisistä lauseista poikkeaa sekä rakenteeltaan että pragmaattisesti subjektillinen imperatiivilause, jonka verbinmuotona on jussiivi ottakoon, ottakoot. Jussiiviin sisältyy sallimisen ja myöntymisen merkitys. Jussiivi saa perussubjektin (hän ottakoon, kaikki ottakoot), ja sen taivutusparadigmaan kuuluu paitsi 3. persoonan yksikkö ja monikko myös passiivi: otettakoon, älköön otettako (» § 118). Jussiivilauseen objektin sija määräytyy samalla tavoin kuin subjektillisten väitelauseidenkin, toisin sanoen totaaliobjekti on yksikössä n-päätteinen (a). Passiivissa jussiivin totaaliobjekti on nominatiivimuotoinen aivan kuten passiivin sisältävän väitelauseenkin objekti (b).
Jussiivilause ei välttämättä ole verbialkuinen toisin kuin varsinaiset 2. persoonan imperatiivilauseet. Sanajärjestys vaihtelee samalla tavoin kuin indikatiivisissa väitelauseissa: jussiivimuotoisen verbin subjekti tai objekti voivat olla niin verbin edellä (c–d) kuin verbin jäljessäkin (b, e–f) (» § 1366).
Huom. Jussiivi on puheessa harvinainen, ja sen yksikkö- ja monikkomuodot vaihtelevat usein keskenään myös kirjoitetussa kielessä.
Tietyt muodot voivat myös leksikaalistua kuten huudahdus Eläköön! Jussiivia esiintyy myös eräissä muissa kiteytyneissä päivittelyissä ja toivotuksissa: Hyi olkoon; Onneksi olkoon; Pahus soikoon; Kissa vieköön; Piru periköön; varjelkoon; siunatkoon. Toisaalta t-päätteiseen muotoon olkoot on kertynyt affektista lisäsävyä: Olihan se vähän harhaanjohtava otsikko, mutta olkoot, menihän se vissiin hyvään tarkoitukseen (L).