Interrogatiivi- eli kysymyslause, jonka verbi on indikatiivin preesensin 2. persoonassa tai passiivimuodossa, on vakiintunut merkitsemään kehotusta tai pyyntöä. Direktiivisiksi tulkittavista lausumista tyypillisesti puuttuu ilmisubjekti toisin kuin aidoista kysymyksistä; tämä ero ei puhutussa kielessä ole ehdoton. Meneillään olevan toiminnan tyyppi sekä lausuman leksikaalinen sisältö tukevat ilmauksen tulkintaa direktiiviksi.
Kysymyslause, jossa on saada-verbin yksikön 1. persoonan muoto tai modaaliselle saada-verbille yleinen nollapersoona, tulkitaan myös pyynnöksi:
Interrogatiivimuotoisen direktiivin mahdollinen tulkinta kohteliaaksi on seurausta sen kysyvästä merkityksestä, verbialkuinen vaihtoehtokysymyshän mahdollistaa joko myöntävän tai kieltävän vastauksen (» § 1689). On tilanteita, joissa pyynnöstä kieltäytyminen ei käytännössä kuitenkaan tule kyseeseen, kuten esim. lääkärin esittäessä potilaalle kehotuksen Pidättekö päätä käännettynä oikealle. Tällöin interrogatiivimuotoiseen lausumaan sisältyy vastaanottajan vaivannäön huomioon ottamisen implikaatio. Kun pyyntö ei vaadi puhuteltavalta vastaavanlaista ponnistusta, se esitetäänkin imperatiivimuotoisena: Sanokaa ~ ?Sanotteko ”aa”. Toisaalta on kiteytyneitä interrogatiivimuotoisia tiuskaisuja, joihin ei liity vaivannäön huomioon ottamisen implikaatiota: Menetkös siitä; Oletkos kunnolla.
Kun kielteinen kysymyslause esitetään ehdotuksena tai kehotuksena, kieltoverbiin liittyy kysymyspartikkelin jälkeen vielä asiaintilan tuttuutta merkitsevä liitepartikkeli -hAn.
Edellinen pykälä