Taustoittava pykälä
Termiä direktiivi käytetään ISK:ssa samassa merkityksessä kuin aiemmin on käytetty nimitystä ”tahtomuksen puhefunktio” (Hakulinen – Karlsson 1979: 260) – yleisnimityksenä, joka kattaa käskyt, määräykset, ohjeet, vaatimukset, pyynnöt, neuvot, anomukset jne. Nimitystä ”tahtomus” ei käytetä, koska se on yksipuolisen puhujalähtöinen eikä sisällä vastaanottajan (puhuteltavan) toimintaan tai tilaan vaikuttavaa ohjailevuuden piirrettä. Toisaalta termi tahtomus kattaa myös toivomukset ja aikomukset, jotka eivät samalla tavalla kohdistu vastaanottajaan kuin imperatiivilause ja siihen rinnastettavat rakenteet. Halu tai toivomus voi tietysti kohdistua vastaanottajan toimintaan ilman, että se välttämättä saa direktiivistä tulkintaa: Haluaisin päästä ~ toivoisin pääseväni puhumaan seuraaville kielitieteen päiville (» § 1592).
Direktiivit ovat hyvä esimerkki siitä, miten yhtä puhefunktiota vastaa suuri joukko vaihtoehtoisia morfosyntaktisia ja leksikaalisia keinoja. Muita kuin imperatiivimuotoisia, esimerkiksi kysymys- tai väitelauseen muotoisia direktiivejä (» § 1659 – 1666), on kirjallisuudessa nimitetty toissijaisiksi ja epäsuoriksi käskyiksi (mm. Matihaldi 1979; Yli-Vakkuri 1986). Tässä kieliopissa lähdetään siitä, että direktiivi, jonka verbi on imperatiivissa, edustaa tunnusmerkitöntä tapaa ilmaista ohjailua. Imperatiivi ei ole merkitykseltään yhtä kapea-alaisesti erikoistunut kuin muut direktiiviset ilmaukset. (Imperatiivin ei-direktiivisestä käytöstä » § 1658.) Niinpä se on käyttökelpoisin direktiivin ilmaisin myös muissa kuin välittömissä kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa, esimerkiksi esitteiden yhteydessä oheistekstinä Ota tästä.
Edellinen pykälä