Kun NP:ssä on tarkenteena demonstratiivipronomini, tarkoitteen tunnistaminen tapahtuu usein nimenomaan tämän pronominin perusteella. Samalla se suhteuttaa tarkoitteen kontekstiin, puhetilanteen osallistujiin ja meneillään olevaan toimintaan. Substantiivi mahdollisine adjektiivimääritteineen puolestaan luonnehtii tarkoitetta ja varmistaa näin sen yksilöitävyyden. Pronomini se ilmaisee, että tarkoite oletetaan riittävän tunnetuksi joko edeltävästä puheesta tai entuudestaan. Pronominit tämä ja tuo puolestaan viittaavat tarkoitteisiin, jotka ovat tilanteessa tavalla tai toisella läsnä. Tämä osoittaa, että esiin on otettu aiemmin käsittelemätön tarkoite tai uusi näkökulma jo tunn(ist)ettuun tarkoitteeseen, kun taas tuo ~ toi mm. osoittaa tarkoitetta joka ei ole puhetilanteessa keskeinen.
Painoton demonstratiivipronomini se on määräisenä tarkenteena niin tavallinen puhutussa kielessä, että sen on katsottu tehtävältään lähestyvän määräistä artikkelia (» § 1418). Katkelmassa (a) opetusharjoittelijat merkitsevät se ~ ne -tarkenteella NP:t, joiden tarkoitteet ovat keskeisiä ja keskustelijoiden tunnistettavissa.
| L: | No mä tänään ryhmäohjaukses sanoin Arvo Karlssonille niist sen hölösuisist pojista? |
| J: | Mm:, |
| L: | Siitä että ↑mun mielest se on väärin et ne koko ajan hölöttää siellä ja häiritsee tuntia ja, (.) yleensäkki häiritsee. ↑Niinku mun mielest terrorisoi sitä tuntia?, Ku Tarja Miettinen oli sitä mieltä että niille kahdelle niille Pentille ja Jarkolle kuuluu se numero niiden ne kympit ku ne on niin aktiivisia ja osaavaisia ja sit mä sanoin et ei mun mielestä kyllä, – –. (p) |
Vastaavalla tavalla tarkentavassa tehtävässä toimivat myös demonstratiiviset proadverbit paikallissijaisen substantiivin tai muun ajan tai paikan ilmauksen yhteydessä (» § 727, 1061):
Artikkelimaista se-pronominin käyttöä esiintyy mainitun tarkoitteen uudelleenmaininnoissa (c) ja muutenkin silloin, kun puhuja vetoaa keskustelijoiden yhteiseen tietoon, esim. aiemmassa puhetilanteessa käsiteltyihin tarkoitteisiin (a, d). Tarkenne se siis ohjaa puhuteltavaa paikantamaan tarkoitteen ensisijaisesti siihen, mitä tämä tietää esim. aiemmin käydyn keskustelun perusteella (anaforasta tarkemmin » § 1428 – 1438).
| S: | Nykykeittiöstä Elina Laine hei. |
| V: | Hei. |
| S: | No siitä keittiöhommeliinista soittelen |
| V: | Joo:? (p) |
Se-tarkennetta käytetään myös silloin, kun tarkoitteen identiteetti on pelkästään pääteltävissä edellä sanotusta eli edellä sanotun aktivoima (vrt. assosiatiivinen anafora » § 1438). Esimerkissä (e) ilmaus puolelle ihmisistä aktivoi toisen puolen, ja esimerkissä (f) sairaalassa käynti aktivoi laskun: ilmaus se lasku tulkitaan laskuksi siitä sairaalassakäynnistä, jonka puhuja on juuri maininnut.
Aina ei ole selvää rajaa aiemmin mainitun ja muuten tunnistettavaksi oletetun välillä. Se-tarkennetta käytetään myös ilman että puhuja olettaisi tarkoitteen olevan valmiiksi aktivoituneena kuulijan mielessä tai edes pääteltävissä esillä olleesta. Tarkenteen käyttö voi vedota puhujan yhteiseksi olettamaan tietotaustaan ja pakottaa puhuteltavan ainakin hetkellisesti hyväksymään sen, kuten esimerkissä (g) se lapsikiintiö (oletuksenaan ”naisilla, joilla on lapsia, on lapsikiintiö”).
Huom. Laury (1997) on laskenut se-tarkenteellisten NP:iden osuuden leksikaalisista eli substantiiviedussanaisista NP:istä aineistossa, joka koostuu 1970–90-luvuilla tallennetuista spontaaneista kertomuksista. Tarkenteellisten osuus oli 47 % kaikista tarkoitteeltaan tunnistettavista NP:istä (siellä-proadverbi mukaan lukien 55 %; mts. 220) ja 27 % kaikista NP:istä (mts. 260).
Edellinen pykälä