Edeltävästä tekstistä tutulla tarkoitteella voi olla lauseessa myös nollaedustus. Kun kyseessä on jatkuva tarkoite, yhdyslauseen alkuosassa tai keskustelussa vierusparin etujäsenessä mainittuun tarkoitteeseen voi viitata yli lause- ja puhujanvaihdosrajan. Kun puheenalaisesta tarkoitteesta on kyse uudestaan samassa yhdyslauseessa (a) tai samassa vierusparissa (b), käytetään varsinkin elollisista tarkoitteista usein nolla-anaforaa.
| Merja: | Onks Tiina jo kotona. |
| Sami: | ∅ ei oo tullu vielä. (p) |
Kun sivulause edeltää päälausetta, siinä sijaitseva nolla-anafora voi myös toimia kataforisena eli ennakoida päälauseessa mainittavaa tarkoitetta toisin kuin pronomini:
Nolla-anafora on pitkälti sama kuin subjektin (ja objektin) ellipsi (» § 1180), mutta eroaa selvästi nollapersoonasta, jonka tulkinta ei ole tekstiin perustuva eli anaforinen, vaan avoin: Kun elää niin näkee (» § 1347). Toisin kuin ellipsi, nolla-anafora voi olla myös deiktinen (» § 1444).
Yhdyslauseessa nolla-anaforan esiintyminen on rajoittuneempaa kuin pronominin: puheenaiheen tulee olla yksiselitteisesti paikannettavissa. Tarkoite on yleensä ensin esitelty subjektilausekkeella tai muulla teemana olevalla nominaalisella lausekkeella (myös » § 1443). Jälkimmäinen lause taas on tyypillisesti verbialkuinen (d).
Pronomini on myös todennäköisempi vaihtoehto kuin nolla-anafora, kun edeltävä maininta on etulauseessa e-subjektina (e) tai kun se on eri sijamuodossa kuin jälkilauseen pronomini (f).
Mitä subjektimaisempi edeltävä maininta on, sitä mahdollisempi nolla-anafora on seuraavassa lauseessa. Edeltävä maininta voi olla esim. genetiivisubjekti (g), tunnekausatiivin partitiiviobjekti (h) tai habitiiviadverbiaali (i) (tarkemmin » § 1182).
Huom. Verbinjälkeiseen e-subjektiin viittaava nolla-anafora on mahdollinen, kun esitellään toimiva tarkoite ja sen esittelyhetkellä havaittava toiminta: Lasse oli todella tavallista hermostuneempi – –, ja sen silmäkulmassa istui elohiiri ja ∅ vipsotti hännällään (k).
Edellinen pykälä