Retorinen kysymys on sellainen interrogatiivimuotoinen lausuma, johon ei odoteta niinkään vastausta kuin samanmielisyyden osoitusta. Sillä tuodaan esiin jokin keskustelijoiden oletettavasti jakama käsitys. Se toimii väitteenä, johon puhuja sitoutuu ja joka tavallaan sisältää sekä kysymyksen että siihen tarkoitetun vastauksen. Eräät retorisiksi tulkittaviin kysymyksiin liittyvät epävarmuutta ilmentävät elementit tekevät niistä pohdiskelevia:
Periaatteessa mitä tahansa interrogatiivimuotoista kysymystä voi käyttää retorisesti, mutta on myös joukko interrogatiiveihin liittyviä morfosyntaktisia tai leksikaalisia keinoja, jotka merkitsevät ne yksiselitteisemmin retorisiksi (tarkemmin » § 1713).
Kysymyksen retoriseksi merkitseviä keinoja ovat arvelun ilmaukset kuten konditionaali ja kieltohakuiset modaaliverbit (kehdata, viitsiä jne.), kieltoa vahvistavat sanat kuten kukaan, missään, enää sekä sävypartikkelit ‑hAn, ‑pA, sitä, nyt, sit(ten), usein myös lauseen verbiloppuisuus (b). Retorisen kysymyksen voi myös alkaa partitiivimuotoinen voimasana, johon liittyy kysymysliite ‑kO tai interrogatiivipronomini (c). Vaihtoehtokysymys, jossa kysymyspartikkeli -kO liittyy että-konjunktion ja kieltoverbin sulaumaan (d), vastaa myönteistä väitettä. Retoriseksi tulkittavia ovat yhdyslauseet, joiden alkuosana on hakukysymys ja jälkiosana sanalla ellei ~ jollei alkava ehtolause (e). Konstruktion merkitys on fokusoidun väitelauseen veroinen: kyse on jonkin asteikon ääripäästä (» § 839).
Sanoihin vähän, harva, harvoin, kerran liittyvä ‑kOs aloittaa retorisen kysymyksen, joka implikoi tarkoitetun ilmiön suhteellista yleisyyttä (f). Muotoja noinkohan ja näinköhän käytetään epäilevissä tai retorisissa kysymyksissä verbi + -kOhAn ‑rakenteisen lauseen tapaan (g).
Edellinen pykälä