VISK - § 1705 Retorisen kysymyksen keinoja ja tuntomerkkejä

SISÄLLYS > ILMIÖT > Kysymykset > Retoriset kysymykset > § 1705 Retorisen kysymyksen keinoja ja tuntomerkkejä

§ 1705 Retorisen kysymyksen keinoja ja tuntomerkkejä

Retorinen kysymys on sellainen interrogatiivimuotoinen lausuma, johon ei odoteta niinkään vastausta kuin samanmielisyyden osoitusta. Sillä tuodaan esiin jokin keskustelijoiden oletettavasti jakama käsitys. Se toimii väitteenä, johon puhuja sitoutuu ja joka tavallaan sisältää sekä kysymyksen että siihen tarkoitetun vastauksen. Eräät retorisiksi tulkittaviin kysymyksiin liittyvät epävarmuutta ilmentävät elementit tekevät niistä pohdiskelevia:

(a)

– Mitähän kello mahtoi olla? – Olisiko ollut puoli kahdentoista maissa. (k) | – – sillä mä kävin ni justiin, (.) onkoha siitä vuosi aikaa, Rantasen tykönä tossa ku se ottaa Vammalassa vastaa – –. (P) | Se oli sillon viikolla. Olikos se nyt torstai vai- (.) keskiviikko vai torstai kun minä kävin siellä. (p)

Periaatteessa mitä tahansa interrogatiivimuotoista kysymystä voi käyttää retorisesti, mutta on myös joukko interrogatiiveihin liittyviä morfosyntaktisia tai leksikaalisia keinoja, jotka merkitsevät ne yksiselitteisemmin retorisiksi (tarkemmin » § 1713).

Kysymyksen retoriseksi merkitseviä keinoja ovat arvelun ilmaukset kuten konditionaali ja kieltohakuiset modaaliverbit (kehdata, viitsiä jne.), kieltoa vahvistavat sanat kuten kukaan, missään, enää sekä sävypartikkelit ‑hAn, ‑pA, sitä, nyt, sit(ten), usein myös lauseen verbiloppuisuus (b). Retorisen kysymyksen voi myös alkaa partitiivimuotoinen voimasana, johon liittyy kysymysliite ‑kO tai interrogatiivipronomini (c). Vaihtoehtokysymys, jossa kysymyspartikkeli -kO liittyy että-konjunktion ja kieltoverbin sulaumaan (d), vastaa myönteistä väitettä. Retoriseksi tulkittavia ovat yhdyslauseet, joiden alkuosana on hakukysymys ja jälkiosana sanalla ellei ~ jollei alkava ehtolause (e). Konstruktion merkitys on fokusoidun väitelauseen veroinen: kyse on jonkin asteikon ääripäästä (» § 839).

(b)

Kuka sinne nyt kehtaisi tähän aikaan lähteä? | Mitäpä se mulle kuuluu. (k) | Ehdotan kahville lähtöä. Emme kuitenkaan keksi yhtään sunnuntaina avointa kahvilaa 70000 asukkaan kaupungista. Mitähän sekin kuvastaa. (l) | Kukapa ei haluaisi asua arkkitehdin suunnittelemassa yksilöllisessä, tyylikkäässä omakotitalossa! (l)

(c)

Vittuako se kenellekään kuuluu, moottoripyörämies sanoi. (k) | Ei muuten ollut, vaikka paskaaks me pankkiasioista. (k)

(d)

Etteikö työttömillä ollut mitään aihetta nousta kapinaan? (k) | Ettenkö minä sitä tiedä! (k)

(e)

Ja kenelle voisin puhua, ellen hänelle? (k) [Ainakin hänelle voin puhua.] | Kuka sitä paitsi ottaa tutkinnon vakavasti ellei instanssi, joka niitä myöntää? (yo) | Ketä muuta ne hyödyttävät, jolleivät palkansaajia. (l)

Sanoihin vähän, harva, harvoin, kerran liittyvä ‑kOs aloittaa retorisen kysymyksen, joka implikoi tarkoitetun ilmiön suhteellista yleisyyttä (f). Muotoja noinkohan ja näinköhän käytetään epäilevissä tai retorisissa kysymyksissä verbi + -kOhAn ‑rakenteisen lauseen tapaan (g).

(f)

”Suomi” kuulemma hävisi Unicefin pääjohtajakilvan. Mutta harvoinkos sitä pieni maa maaottelussa toiseksi jää. (l) | Ystäväpiirin kesken saattaa olla myös erimielisyyksiä. Kerrankos niin käy. (E)

(g)

Jatkuva kielten katkeilu häiritsi orkesterin esitystä, noinkohan varakitarasta ja bassosta olisi ollut apua? (l) vrt. olisikohan ollut | Näinköhän Aleksei Nikolajevitshilla olisi aikaa tulla tapaamaan minua lähiaikoina Leningradiin? (k)