Toisin kuin interrogatiivi- tai imperatiivilauseilla, eksklamatiivilauseella ei ole yhtä prototyyppistä, tietyn syntaktisen rakenteen sisältävää asua, vaan useampia erilaisia kiteytyneitä variantteja. Toisin kuin interrogatiivisuus tai imperatiivisuus, ”eksklamatiivisuus” on näin ollen pikemminkin puhefunktion kuin tietyn (modaalisen) lausetyypin nimitys. Lausemuotoisista ilmauksista puhefunktioltaan yksiselitteisimmin eksklamatiiveja ovat tietynlaiset kysymyssanoilla alkavat ilmaukset (» § 1713).
Puhefunktioltaan eksklamatiivinen lausuma asettaa puheena olevan asian tai asiaintilan jonkin ominaisuuden suhteen asteikolle ja esittää arvion, että kyseisessä tapauksessa ominaisuutta on tavanomaista enemmän tai että asiaintila jossain suhteessa poikkeaa sopivasta tai odotuksenmukaisesta. Interrogatiivimuotoista eksklamatiivi-ilmausta käytetään jonkin asiaintilan päivittelemiseen tai hämmästelemiseen eikä sitä koskevan kysymyksen esittämiseen:
Eksklamatiivisessa tehtävässä käytettyjä deklaratiivilauseita on useaa tyyppiä. Selvimpiä tapauksia ovat tietyt verbialkuiset väitelauseet (a) (» § 1716). Toista tyyppiä edustavat lausumat, jotka alkavat lausumapartikkeleilla (b) (» § 1717). Lisäksi on monenlaisia sana- ja lauseketason valintoja, jotka tekevät väitelauseesta puhetoiminnoltaan eksklamatiivisen. Vuorovaikutuksen kannalta esimerkkien (a–b) ilmaukset ovat kannanottoja, jotka yleensä edellyttävät toiselta puhujalta vastaavantyyppistä lausumaa jatkoksi. (Näistä tarkemmin » § 1212.)
Imperatiivilausumilla on affektista käyttöä esim. reaktiivisissa fraaseissa tyyppiä Älä ny(t) (ihmeessä), Katos vaan (» § 1723) sekä ironisissa kommenteissa kuten Ota siitä selvä (» § 1724).
Edellinen pykälä