Keskustelussa toistoa on sekä etu- että jälkijäsenissä. Yleistä se on tervehdys- ja hyvästelyilmauksissa, esim. Terve terve; Hei hei. Niissä se on pitkälle konventionaalistunutta ja affektisuudeltaan haalistunutta. Interjektioiden ja dialogipartikkelien toistoon liittyy selvemmin affektista sävyä. Puhuja voi myös eri syistä toistaa edellisen puhujan koko vuoron; tällaisella toistamisella voidaan esim. tehdä kyseenalaiseksi jokin toisen puhujan esittämä väite tai sen osa; affektisuus ei suoranaisesti liity itse toistoon, vaan sitä ilmaistaan pikemminkin prosodisesti.
Vuorovaikutuksen kannalta merkityksellistä affektista toistoa esiintyy etenkin interjektioilla ja eräillä muilla yksin vuoroa muodostavilla partikkeleilla. Toistamattomana partikkeli ai ilmaisee uutisen vastaanottamista; toistettuna se on mm. kipua ilmaiseva interjektio, samoin valittelua ilmaiseva interjektio voi (a). Monikäyttöinen no-partikkeli ilmaisee toistettuna yleisimmin torumista (b).
Dialogipartikkeli joo on vastaanottamisen ja kuulolla olon partikkeli (» § 1045). Toistettuna se tulkitaan mm. vakuutteluksi (c) sekä itsestään selvän kehotuksen, tiedon tai muun sellaisen vastaanottamiseksi (d).
Direktiivi-ilmauksen toistamisella on kontekstista riippuen eri tulkintoja: se voi olla hoputtava, esim. nosta nosta, pian pian, varovasti varovasti (e) mutta myös suostutteleva ja rohkaiseva (f).
| K: | Mie taia ottaa viel iha, |
| M: | Ota ota vaa ota vaa. (p) |
Affektiseksi tulkittavassa vierusparin jälkijäsenessä saatetaan sanoa kahteen kertaan jokin osa etujäsenestä, kuten kysymyksen tai käskyn verbi vahvan samanmielisyyden merkiksi (g). Edellä sanottu voidaan jyrkästi kiistää toistamalla kieltoverbi (h). Toisteinen vierusparin jälkijäsen voi tuoda esiin puhujan hämmästelyn, lepyttelyn tai vastaavan (i).
Edellinen pykälä