Lause voi olla verbialkuinen useistakin syistä, esim. imperatiivilause ja vaihtoehtokysymys alkavat verbillä. Eksklamatiivisiksi tulkitaan varsinkin sellaiset verbialkuiset lausumat, joiden verbiin liittyy liitepartikkeli ‑pA (a). Kontekstista riippuen nämä voivat olla myös vastaväitteitä edelliseen repliikkiin (b). (Verbialkuisista vahvan samanmielisyyden ilmauksista » § 1213.)
A: | Hän ei osaa mitään kieliä. |
B: | Osaapa hän ainakin ranskaa. |
Päivitteleväksi verbialkuisen lausuman tekevät esim. partikkelistuneet proadverbit siinä, tässä, artikkelimainen yks(i) tai fokuspartikkelit kans(sa) sekä verbinjälkeiseen elementtiin liittyvä ‑kin (c).
V: | Ettei ne nyt sitte ollu yhtään viittiny ottaa selville mikä juttu se on että minkä takii, missä se toinen avain on. Ja että olisko sinne joku tulossa siivoomaan ja, ja muuta. |
S: | Joo. hm |
(.) | |
S: | On siinki jotai oikei mänttipäitä. (p) |
Moittimista tai kehumista ilmaisee verbialkuinen preesensmuotoinen omistuslause (» § 895 – 898), jossa on ihmistarkoitteinen habitiiviadverbiaali (d). Lausumassa on usein lisäksi proadverbi siinä.
Verbialkuista lausetta, jossa verbi on konditionaalin perfektissä, voidaan käyttää ilmaisemaan harmittelua tai paheksuntaa jostain asiaintilasta, joka on jäänyt toteutumatta (e). Subjektialkuisena sama sävy ei ole ilmaistavissa.
A: | Tuutsä siihe Vertteriin. |
S: | En. – – Mä oon perunnu sen ku ei oo rahaa. |
A: | Ai jaa. Oisit tullu se on sikahyvä. (P) |