Mitä selvemmin NP olisi ilman tarkennettakin määräinen, sitä enemmän korostuu se-tarkenteen aiempaan diskurssiin vetoava tehtävä. Esimerkiksi tutut henkilöt mainitaan keskustelussa normaalisti pelkillä erisnimillä, mutta tarkenteen lisääminen ohjaa etsimään sanotun yhteyttä johonkin aiempaan keskusteluun. Nimetty henkilö on voinut juuri edellä tulla puheeksi (a) tai puhuja arvioi hänet kuulijalle uudeksi tuttavuudeksi, jonka maininta edellyttää jonkin aiemman tilanteen huomioon ottamista (b). Tätä keinoa käytetään myös aiemman tilanteen mieleen muistuttamiseen ylipäätään (c).
L: | Ensiol on semmone apupoika Konsta et, |
A: | Ons se Konsta sama ku viime vuonna? |
L: | ↑O, (p) |
V: | Me mennää huomena (.) tota perkaamaan (.) sen Riihipuron Pekan, maapalstaa. |
S: | Minne. |
V: | Tonne Laajasaloon sill on siellä semmonen palsta. (p) |
Sama koskee geneerisiä NP:itä (» § 1407 – 1408) ja sellaisia ainutkertaiseen tarkoitteeseen viittaavia ilmauksia kuin aurinko. Se-tarkenne toimii niiden yhteydessä pikemminkin koko lausumaa koskevana vihjeenä aiemmasta kuin tarkoitteen tunnistettavuuden ilmaisimena. Tällainen on geneerinen lause (d), jonka edellä on ollut puhe tietystä vesivahingosta, mutta sen jälkeen yleistetään puhumalla parketeista ja vedestä yleensä.
Myös tarkoitteeltaan tunnistettavan genetiivimääritteen yhteyteensä ankkuroimat NP:t ovat tunnistettavia, mutta niissäkin se-tarkennetta käytetään osoittamaan yhteyttä aiempaan (e).