Tilannesidonnaisia, jokseenkin kiteytyneitä lausekkeen muotoisia tai niiden kaltaisia vuoroja ovat mm. erilaisissa asioimistilanteissa esitettävät pyynnöt (a). Ne eivät edellytä aiempaa kielellistä kontekstia, vaan niiden tulkinta nojaa ei-kielelliseen, institutionaalisen kontekstiin.
Itsenäistä substantiivilauseketta käytetään keskustelussa myös uuden (b) tai mahdollisesti johonkin aikaisempaan keskusteluun liittyvän (c) puheenaiheen ottamiseksi esiin. Ero syntaktiseen etiäiseen (» § 1018) on ensinnäkin siinä, että puhuja ei mainitse edellä olleen lausekkeen tarkoitetta uudelleen samaviitteisellä pronominilla, vaan itsenäinen lauseke jää ikään kuin seuraavan vuoron tai tekstijakson otsikoksi. Myös dialogisesti tilanne on toinen: itsenäinen lauseke edellyttää puhekumppanilta reaktiota ennen kuin puhuja jatkaa varsinaiseen asiaansa, kun taas alkuun lohjennutta etiäistä puhuja yleensä jatkaa itse suoraan.
| Sanni: | Mä en ymmärrä |
| Missu: | Aijaa. |
| Sanni: | et miks sei ota mitään, Mun tarvii yrittää sinne soittaa. |
| Missu: | Just No: mut hei yks juttu viälä. |
| Sanni: | Ni |
| Missu: | Niin niin semmosta ku mehän mietittiin sitä Hannelle lähtöö. (p) |
| A: | Mä varmuuden vuoksi puhelimella ilmoitan. Mä lähetän sulle paperin huomenna. |
| B: | Mm. |
| A: | Meidän vapaa-ajan säätiö. |
| B: | Joo |
| A: | Nin meillä pitäs olla kokous. (p) |
Edellinen pykälä