Episteeminen modaalisuus liittyy puhujan uskoon, tietoon tai päätelmiin asiaintilan mahdollisuudesta, todennäköisyydestä tai varmuudesta. Tulevan asiaintilan todennäköisyyttä koskevat lausumat sisältävät ennusteita ja arvioita siitä, mitä tulee tapahtumaan. Futuurisiin ilmauksiin sisältyy aina modaalinen ulottuvuus. Episteemisen modaalisuuden ilmauksissa on usein kyse nimenomaan puhujan (epä)varmuudesta. Tyypillisiä ilmaisukeinoja ovat adverbit ja partikkelit, moduksista potentiaali, tietyissä tekstilajeissa verbien ennustaa, arvioida ja arvella passiivimuodot (a). Modaalisista lausetyypeistä kysymyslause ilmaisee puhujan epätietoisuutta. Tällä perusteella sen voi lukea episteemisen modaalisuuden ilmaisukeinoihin (b). Modaaliverbit saattaa ja taitaa ovat yleiskielessä lähes yksinomaan episteemisessä käytössä (c). Modaalisille partikkeleille ja adverbeille on myös keskeistä juuri episteemisen arvion ilmaiseminen (d).
Episteemisen modaalisuuden ilmaukset voi asettaa jatkumolle, jonka toisessa päässä on puhujan mahdottomaksi, toisessa varmaksi arvioima tilanne (» asetelma 184). Käytännössä tällä tavoin sanallisesti esitetyt kategoriat eivät ole selvärajaisia; kyse on yhden ulottuvuuden karkeasta luonnehdinnasta.
Se ei onnistu ikinä. Se ei voi onnistua. | |
Se tuskin onnistuu tälläkään kertaa. | |
Se ei ehkä onnistu vieläkään. | |
Se saattaa onnistuakin. Se voi onnistua. | |
Se onnistuu varmaankin taas. Se taitaa onnistua. | |
Se onnistuu aina. Sen täytyy ~ on pakko onnistua. |