Statusrakenne on lausemainen ilmaus, joka toimii lauseessa tavan adverbiaalina. Se on kaksiosainen: siinä on nominatiivi- tai partitiivimuotoinen subjekti ja predikoiva, adverbiaalimainen osa. Osien keskinäinen järjestys voi vaihdella.
Rakenteen predikoivana osana voi olla paikallissijainen substantiivi- tai adjektiivilauseke, adpositiolauseke, adverbilauseke sekä E-infinitiivin instruktiivin muodostama lauseke:
| NP: | side silmillä, huppu päässä, hiki hatussa |
| AP: | vaatteet märkinä, nenä valkoisena, ääni käheänä |
| AdvP: | pää edellä, silmät kiinni, suu ammollaan, sydän pakahtumaisillaan |
| PP: | kädet selän takana |
| InfP: | silmät säihkyen, ääni liikutuksesta väristen |
Statusrakenteen jompikumpi osa on osa–kokonaisuussuhteessa lauseen subjektin (a–b) tai objektin (c–d) tarkoitteeseen. Tavallisesti kuvauksen kohteena on ihminen tai eläin, jonka olemusta tai asentoa kuvataan luonnehtimalla ruumiinosan asentoa tai vaatekappaleen tai esineen sijaintia. Myös inhimillinen seuralainen voidaan tulkita erottamattomasti mukaan kuuluvaksi ja viitata siihen samalla rakenteella (e). Lauseen subjektin tarkoite ei välttämättä ole elollinen (f).
Suhteen toista osapuolta ei aina ole lauseessa ilmipantuna, vaan se voidaan päätellä. Esimerkissä (g) lauseen verbi ajaa luo autolla ajamisen kehyksen, jolloin statusrakenteen subjekti voi edustaa auton osaa, vaikkei autoa mainita.
Statusrakenteessa ei ole aina kirjaimellisesti kyse osa–kokonaisuussuhteesta. Ryhmän (h) esimerkeissä aktivoituu jokin kehys (nukkuminen, opiskelu), jonka osana statusrakenteen subjektin tarkoite on.
Huom. Statusrakenteesta on vanhastaan käytetty nimitystä irrallinen nominatiivi tai partitiivi (nominativus tai partitivus absolutus), joka toimii lauseessa sivulausetta vastaavana appositiorakenteena (L. Hakulinen 1979: 563–564; Siro 1964b: 55–57). Ikola (1974: 50) käyttää nimitystä status-lauseenvastike.
Edellinen pykälä