Lauseen keskeinen tuntomerkki on persoonamuotoinen finiittiverbi. Lausumat, joista finiittiverbi puuttuu, katsotaan lauseina rakenteellisesti vajaiksi, vaikka ne kommunikatiiviselta kannalta ovatkin ymmärrettäviä ja kontekstissaan täydellisiä lausumia (» § 1020). Lauseiksi vajaita mutta kontekstissaan riittäviä lausumia ovat monet lausekkeet tai niiden liitot, joihin ei kuulu finiittiverbiä mutta joita ei voi käsittää kontekstista tulkittaviksi elliptisiksi lauseiksi.
Yksinäisen substantiivilausekkeen tulkinta on sidoksissa tilanteeseen (a); se voi olla esimerkiksi osoite, kulkuohje tai muu reaktio pyyntöön. Lausekemuotoiset direktiivit, jotka ovat tulkittavissa pyynnöiksi, liittyvät yleensä asiointitilanteisiin (b) (» § 1675 – 1677). Varoituksia puolestaan esiintyy tyypillisesti kylteissä (c).
Kannanottoina ja päivittelyinä esiintyy myös yksinäisiä nominaalisia lausekkeita (d) (» § 1212, 1729). Päivittelyyn ym. affektisiin tehtäviin on vakiintunut infiniittilausekkeen muotoisia ilmauksia (e) (» § 1730).
Eräät infiniittiset rakennetyypit voivat muodostaa itsenäisen, hallitsevasta verbistä riippumattoman lausuman, joista monet ovat kysymyskäytössä (f) (» § 512).