Kertoja voi referoida myös kertomuksen ajankohtaan liittynyttä omaa ajatteluaan samalla tavalla kuin puhetta, ikään kuin se olisi alun perin ollut verbaalista. Siinä on esimerkiksi puheelle ominaisia partikkeleita ja muita rakenteita. Näkökulma on pääosin tapahtumahetken mukainen: esimerkissä (a) sitä osoittavat adverbit nyt, tonne sekä preesens menee. Demonstratiivin sisältävät lausekkeet se taksi, siinä vieres, se housunpolvi edustavat kuitenkin kertomishetken näkökulmaa (vrt. tää housunpolvi).
| Asiakas: | Mä aattelin et voi ku mä en kaatuis mut mä aattelin et se taksi on siinä vie- taksiautot siinä vieres et nyt ku mä rojahdan tonne maahan niin siinä sitä on. No enkös menny polvilleni. |
| Kampaaja: | Hmhh |
| Asiakas: | Mä aattelin että se housunpolvi menee rikki mut ei se menny. Kastu vaa (p) |
Ajattelun referointi kuvaa pikemminkin tunnekokemusta kuin ajattelua, ja siksi siihen voi sisältyä asennetta tai (tunne)reaktiota kuvaavia interjektioita (b). Reaktio kohdistuu johonkin edellä sanottuun tai sitten muusta toiminnasta tehtyyn havaintoon.
Edellinen pykälä