Kieltohakuisuus tarkoittaa sitä, että jokin sana, sananmuoto, liitepartikkeli tai muu ilmaus esiintyy ensisijaisesti tai pelkästään kiellon vaikutusalassa. Kieltohakuisia aineksia ovat mm. negatiiviset polaariset partikkelit (a) (» § 1635) sekä tietynlaiset verbit, adjektiivit ja adverbit (b) (» § 1636 – 1637).
Osalla kieltohakuisista aineksista on tehtävänään kiellon vahvistaminen. Kieltoa vahvistavat ainekset (c) ovat intensiteetti-ilmauksia, jotka edustavat asteikon alinta arvoa (» § 1722):
Kieltohakuisten elementtien käyttö on vakiintunut myös eräisiin muodoltaan myönteisiin ilmaustyyppeihin kuten ehto‑, kysymys- ja vertailulauseisiin sekä yksilöinti-ilmauksiin (» § 1640 – 1642):
Kieltohakuisuutta ovat myös kiellon pakolliset saattoilmiöt: pääverbin kieltomuoto sekä objektin, e-subjektin ja osman partitiivimuoto: Hän ei lue tätä kirjaa kauaa; Pihassa ei ollut autoa (» § 108, 918, 932, 973).
Myöntöhakuisuus tarkoittaa sitä, että jokin sana, sananmuoto, liitepartikkeli tai muu ilmaus esiintyy ensisijaisesti myöntölauseissa: kuitenkin, melkoinen, juuri ja juuri, pikku hiljaa (» § 1644).
Edellinen pykälä