Kun sanajärjestyksen vaihtelua tarkastellaan erillään lausekkeiden lauseenjäsentehtävistä ja kategorioista, se osoittautuu suhteellisen systemaattiseksi. Tätä tarkoitusta palvelee lauseen kenttäkuvaus, jota asetelma 170 esittelee yksinkertaisten esimerkkien avulla.
| Olen ihan yksin. | ||||
| – – ja | tulee kevät. | |||
| – – että | ihmiskunta | siirtyy uuteen aikaan. | ||
| Nyt | on uusi vuosi. | |||
| Kaupungilla | juhlitaan railakkaasti, | eikös vaan? | ||
| Kappaleen | on säveltänyt Lennon, | luulisin. | ||
| No | milloin | ihmiskunta | siirtyy uuteen aikaan? | |
| Ai | uutta vuotta | siellä | juhlitaan. | |
| Uusi vuosihan | nyt | on | ainakin meillä. | |
| Osataan | meilläkin | nauttia elämästä. | ||
| Ei | tämä | hassumpaa ole. | ||
| Ei mutta | itketkö | sinä? | ||
| Onhan | sinulla | minut. | ||
Lauseen kenttäkuvaus koostuu neljästä kentästä, joista tässä luvussa keskitytään kahteen, alku- ja loppukenttään (» § 1372 – 1391). Avaukseen sijoittuvat puheelle tyypilliset lausumanalkuiset partikkelit ja partikkeliketjut mutta myös konjunktiot, jotka liittävät lauseen toisen osaksi (» § 801). Myös lopetus on tyypillinen puhutulle kielelle: se on lausumanloppuisten lisäysten paikka. (» § 1008 – 1009, 1025 – 1026.)
Lause koostuu tyypillisesti alkukentästä ja loppukentästä. Alkukentän keskeinen osa on teemapaikka, joka yhdessä verbialkuisen loppukentän kanssa muodostaa yksinkertaisen lauseen prototyypin. Teemapaikan tyypillinen täyttäjä on referentiaalinen nominaalinen lauseke; sitä sanotaan lauseen teemaksi (» § 1371 – 1372). Esimerkiksi adverbiaalin nyt lauseessa Nyt on uusi vuosi sanotaan olevan teemapaikassa tai toimivan teemana sen mukaan katsotaanko asiaa paikan vai sen täyttäjän funktion kannalta.
Teemapaikan edellä alkukentässä on esikenttä, johon yleensä sijoittuu yksi nominaalinen lauseke tai verbi. Loppukenttä alkaa tavallisesti finiittiverbillä ja sisältää lauseen predikaatin. Eräissä tunnusmerkkisissä järjestyksissä verbi sijaitsee kuitenkin esikentässä tai toisaalta viimeisenä loppukentässä. Alkukentän kaksi paikkaa sisältävät tavallisesti kumpikin yhden lausekkeen (tai verbin), mutta loppukentässä lausekkeita voi olla useita. Kenttäkuvaus on täten vähemmän yksityiskohtainen kuin lauseen kuvaus lauseenjäsenten tai lausekerakenteen mukaan.
Kaikki kentät eivät ole lauseessa välttämättömiä. Lause voi koostua pelkästä loppukentästä (» § 1378):
| Loppukenttä |
| Olen ihan yksin. |
| Tulee kevät. |
Tavallisesti alkukenttä on kuitenkin täytetty teemapaikkaisella ilmauksella (» § 1372 – 1373):
| Alkukenttä | Loppukenttä |
| Teemapaikka | |
| Nyt | on uusi vuosi. |
| Kaupungilla | juhlitaan railakkaasti. |
Alkukenttä on kaksijäseninen, kun esikenttä on täytetty (» § 1379 – 1387):
| Alkukenttä | Loppukenttä | |
| Esikenttä | Teemapaikka | |
| Milloin | ihmiskunta | siirtyy uuteen aikaan? |
| Osataan | meilläkin | nauttia elämästä. |
Lause voi rakentua sitenkin, että loppukenttä on tyhjä tai siinä on vain nominaalista ainesta, kun verbi on esikentässä:
| Alkukenttä | Loppukenttä | |
| Esikenttä | Teemapaikka | |
| Itketkö | sinä? | |
| Onhan | sinulla | minut. |
Huom. Kenttäkuvausta sovelletaan tässä luvussa yksinäislauseisiin. Lauseenalkuisen konjunktion voi katsoa olevan joko avauksessa tai esikentässä. Myös alisteinen lause voi asettua kenttäkuvauksen osaksi: loppukentän viimeiseksi tai esikenttään. Kenttäkuvaus ei tällaisenaan ota huomioon subjektin ja verbin inversiota (» § 1376 – 1377).
Edellinen pykälä