Lauseen alku on järjestykseltään osittain kiinteä, koska eräät elementit kertovat lauseen syntaktisesta ja semanttisesta tyypistä. Useimmat konjunktiot sijaitsevat aina ensimmäisenä lauseessaan (a), mutta kun ja jos voivat olla myös ensimmäisen lausekkeen jäljessä (b) (» § 1119).
Myös lauseen suhteesta toiseen lauseeseen kertova relatiivipronomini on aina alussa. Kysymyslause erottuu muista lauseista nimenomaan alkunsa perusteella: alkuun sijoittuu sekä interrogatiivipronomini (tai sellaisen sisältävä lauseke) että kysymyspartikkelin ‑kO sisältävä aines (c) (» § 1679). Liitepartikkeleilla -kO, -hAn, -pA ja -s on kiinteä paikka lauseen ensimmäisessä jäsenessä (» § 133). Näiden lauseenalkuisten ainesten edellä voi olla konjunktio (d).
Lauseenalkuisia aineksia voi aina edeltää vuoronalkuinen partikkeli (e) (» § 1027 – 1036).
Suhteellisen kiinteä on myös verbien järjestys useammasta kuin yhdestä verbistä koostuvassa predikaatissa: liittomuodossa, verbiliitossa ja verbiketjussa (» § 450). Finiittinen apuverbi edeltää yleensä pääverbiä, kieltoverbi myös apuverbiä. Verbiketjussa taas verbi edeltää sitä infiniittistä verbiä, jonka muodon se määrää: saattaa joutua, joutua puhumaan. Sen sijaan verbien edelle, jälkeen tai väliin voi sijoittua nominaalisia lausekkeita, joiden paikkoja seuraavassa merkitään x:llä.
| x | en | x | puhunut | x | |||
| x | on | x | tullut | x | puhuttua | x | |
| x | saattaa | x | joutua | x | puhumaan | x | |
| x | ei | x | ole | x | voinut | x | puhua |
Tästä kiinteästä järjestyksestä voi poiketa sen infiniittimuotoisen verbin sijainti, joka on neutraalissa järjestyksessä viimeisenä. Tunnusmerkkisessä järjestyksessä se voi sijaita myös lauseen alussa tai muutenkin edeltää verbiä, joka määrää sen muodon (g).
Pääverbin kieltomuodon sijainti ennen kieltoverbiä on kuitenkin marginaalista (Voin minä sinne mennä mutta puhu minä en). Kokonaan mahdoton on sellainen kolmi- tai useampisanaisen verbiryhmän järjestys, jossa neutraalisti keskellä sijaitseva verbi olisi normaalia paikkaansa aiempana, esim. *ollut en puhunut, *joutua saattaa puhumaan, *ei voinut ole puhua.
Huom. 1. Mitallisissa runoissa ja lauluissa voivat runomitan vaatimukset aina ohittaa kielessä muuten vallitsevat järjestysperiaatteet. Niinpä seuraavanlaiset vaihtoehdot ovat mahdollisia: substantiivin määrite substantiivin jäljessä (maa kallis isien), postposition täydennys sen jäljessä (päälle maan, varrella virran), pääverbin kieltomuoto ennen kieltoverbiä (Villiä länttä enää ole ei; Ollut ei loiste huono) sekä muualla esiintymättömät hajarakenteet: Ollut ei loiste huono / Petterimme nenänpään; Vaiennut vaikerrus on vankilan (» § 1396 – 1401).
Jos järjestys riippuu runomitasta, se ei välttämättä tuo mukanaan samaa merkitystä kuin se muuten toisi. Esimerkiksi verbialkuinen järjestys On neidolla punapaula toimii laulussa neutraalina aloituksena mutta tavallisessa kielenkäytössä sanottua vahvistavana tai kiistävänä (» § 1385 – 1386).
Huom. 2. Sanajärjestystä kuvaavat yleistykset ovat yleensä vähemmän kategorisia kuin monet muut kieliopin yleistykset. Kirjoitetun kielen sanajärjestystä on helpompi käsitellä systemaattisesti kuin puhutun, sillä lause on kirjoitetussa kielessä selvemmin erottuva kategoria. Puhekielisten lausumien sisältämät limittäisrakenteet, itsekorjaukset ja lisäykset vaikuttavat lausuman sanajärjestykseen. Seuraava esimerkki on tilanteesta, jossa puhuja esittelee itseään yleisölle. Viivalla merkityssä kohdassa on prosodinen katkos:
Katkoksen jälkeen puhuja jatkaa lisätiedolla edeltävää, jo valmiin lauseen muotoista jaksoa Mä oon siellä psykologina. Tuloksena on, että järjestys poikkeaa kirjoituksen normaalista järjestyksestä Minä olen ollut siellä psykologina vuodesta 1985.
Edellinen pykälä