Vaihtoehtona lauseille, joissa finiittiverbiä edeltää subjekti ja esikentän nominaalinen lauseke, esiintyy joskus inversio eli käänteinen järjestys, jossa subjekti seuraa finiittiverbiä.
Inversion suhteen samassa asemassa kuin subjekti on erikoislausetyypin subjektiin verrattava jäsen, joka normaalisti on teemana:
Inversiolauseen aloittava nominaalinen lauseke on tavallisesti adverbiaalimäärite, esim. puiteadverbiaali (c), mutta voi olla täydennyskin (d).
Inversio on tässä määritelty suppeasti: se koskee pelkästään verbin finiittimuotoa. Niinpä subjekti on liittomuodossa apuverbin ja pääverbin välissä: ovat vessat tukkeutuneet. Verbiketjussakin se on kahden verbin välissä: saavat torimummot tarjota.
Kun verbi on yksinkertainen (esim. Yhtä asiaa ihmettelivät muutkin), inversio ei ole erotettavissa muista sellaisista järjestysvaihtoehdoista, joissa subjekti on loppukentässä. Ero jää tulkinnan varaan ja perustuu siihen, että suppeasti ymmärretty inversio ei osoita lausetta eksistentiaalilauseeksi (» § 1373) eikä esitä subjektia suppeana reemana (» § 1374 – 1375). Inversion rakennetuntomerkit voi kuitenkin olla myös lauseella, jossa verbinjälkeinen subjekti ei kontekstissa sopisi verbin eteen teemaksi. Tällaisia ovat mm. lauseet, joissa subjektin tarkoite kuuluu teeman tarkoittamalle henkilölle (e). Lisäksi esim. kieltohakuinen kvanttoripronomini kukaan, mikään voi esiintyä yhtä lailla kieltoverbin edellä kuin jäljessä (f).
Huom. Inversio on ollut vanhemmassa kirjakielessä yleinen mutta vähentynyt 1900-luvulla. Puhutussa kielessä subjekti on aina voinut seurata verbiä, mutta tämän järjestelmän perusta on toinen kuin siinä kirjakielen traditiossa, jossa inversio perustuu germaanisten kielten malliin (Lindén 1952; 1967; 1968). Niissä se syntyy siitä, että finiittiverbi sijoittuu väitelauseessa toiseksi riippumatta siitä, onko ensimmäinen lauseenjäsen subjekti (Hon kom då) vai jokin muu (Då kom hon, Då hade hon kommit). Inversio on tässä määritelty suppeasti juuri tämän ilmiön vastineeksi.
Edellinen pykälä