Loppukentässä voi verbin jäljessä olla useampia täydennyksiä tai määritteitä. Niiden keskinäinen järjestys on kieliopillisesti vapaa, mutta siihen vaikuttavat seuraavat tendenssit, jotka voivat kilpailla keskenään. Lisäksi järjestykseen vaikuttaa informaatiorakenne. Esimerkkinä mainitaan seuraavassa ensin neutraali, sitten tunnusmerkkinen järjestysvaihtoehto.
Predikoivia ja sijainnin ilmauksia koskevat tendenssit ovat keskenään samantyyppisiä: lauseke, jonka tulkinta jollakin tavoin edellyttää toista ilmausta, seuraa tätä. Tätäkin voi pitää ikonisuutena, kuten järjestystä lähtöpaikka – tulopaikka.
Muiden tendenssien vastaiset järjestykset voivat perustua siihen, että lyhyempi lauseke edeltää pitempää (a).
Lausekkeen pituus ja sen rakenne korreloivat siten, että infiniittiset lausekkeet ja lauseet ovat yleensä nominaalisia lausekkeita pitempiä. Ne sijoittuvat kuitenkin viimeiseksi, vaikka näin ei olisikaan; finiittinen lause on verbikentässä käytännöllisesti katsoen aina viimeisenä. Rakenne on siis tässä suhteessa pituutta painavampi tekijä. Se on myös painavampi kuin predikoivia lauseenjäseniä koskeva periaate. Tämä näkyy mm. tyypistä katsoa jokin joksikin, pitää jotakin jonakin: vaikka objekti muuten on ennen predikatiiviadverbiaalia, infinitiivilausekkeena edustuva objekti on sen jäljessä: katsoa järkevimmäksi ~ pitää hyvänä ratkaisuna tehdä jotakin.
Toisaalta poikkeama tendenssistä kertoo lauseen informaatiorakenteesta. Kirjoitetussa kielessä, jossa tulkinnalle ei ole prosodian tukea, lauseen loppu ymmärretään yleensä remaattiseksi. Järjestyksellä voidaan siten osoittaa viimeinen lauseke suppeaksi reemaksi. Pituus ja informaatiorakenne vaikuttavat kuitenkin usein samaan suuntaan (b). Esimerkissä (c) lähtö- ja tulopaikan epäikoninen järjestys osoittaa, että lähtöpaikka ja ajankohdan adverbiaali muodostavat lauseen reeman, kun taas tulopaikka kuuluu kontekstissa annettuna olevaan ainekseen. Vastaava koskee esimerkkien (b) ja (d) objektia ja predikatiiviadverbiaalia.
Puiteadverbiaali voi seurata verbin täydennystä siksi, että se on remaattinen (e), mutta myös neutraalisti (f).
Huom. Verbin (koko liittomuodon) jälkeisen nominaalisen objektin ja adverbiaalin pituutta on verrattu HKV-aineistosta (Vilkuna 1991). Kun objekti edelsi adverbiaalia (239 lausetta), se oli myös adverbiaalia lyhyempi 64 %:ssa tapauksista; päinvastaisessa järjestyksessä (138 lausetta) adverbiaali oli objektia lyhyempi 76 %:ssa tapauksista. Adverbiaalia edeltävän objektin keskipituus oli 1,91 sanaa, adverbiaalia seuraavan 3,16 sanaa; objektia edeltävän adverbiaalin 1,47 sanaa ja objektia seuraavan 2,58 sanaa. Antaa-verbillisissä lauseissa (196 kpl) saajaa tarkoittava NP edelsi useammin objekti-NP:tä (66,3 %) ja oli sitä lyhyempi, usein pronomini.