Abstrakti substantiivi voi saada laajennuksekseen A-infinitiivilausekkeen, eräät myös illatiivisijaisen MA-infinitiivilausekkeen (» § 506 – 507). Monien tällaisten substantiivien merkitykseen sisältyy kohdistuminen tai suuntautuminen johonkin, esim. into lähteä, aihetta epäillä, velvollisuus maksaa verot. Osa infinitiivilaajennuksen saavista substantiiveista on verbikantaisia, esim. aikomus, uhkaus, ja niiden infinitiivilaajennus on verbin saaman täydennyksen analogian mukaisesti mahdollista analysoida täydennykseksi: aion ~ uhkaan lähteä. Tosin substantiivi esiintyy lauseessa yksinkin, joten siihen liittyvän infinitiivilausekkeen voi hahmottaa myös substantiivin määritteeksi. Selvää kriteeriä laajennuksen syntaktisen tyypin erottamiselle ei ole. Muiden kuin verbikantaisten abstraktien substantiivien infinitiivilaajennus on kuitenkin hahmotettavissa syntaktiselta statukseltaan pikemminkin määritteeksi kuin täydennykseksi: tapa liikehtiä, oma tyyli valmistaa ruokaa.
Vaikka substantiivin kantana tai korrelaattina olevan verbin täydennyksenä voisi olla vain A-infinitiivilauseke, ei tulosijaista NP:tä (lupasin lähteä ~ *lähtöön), moniin substantiiveihin voi liittyä molemmat: tarve muuttua ~ muutokseen (a). Monet muutkin abstraktit substantiivit saavat laajennuksekseen sekä A-infinitiivi- että tulosijaisen lausekkeen (b).
Monilla verbeillä taas on täydennyksenä MA-infinitiivilauseke, mutta vastaavaan verbikantaiseen substantiiviin liittyykin A-infinitiivilauseke tai suuntasijainen adverbiaali (c). Muutamaan verbivastineelliseen substantiiviin liittyy niin A- ja MA-infinitiivi kuin suuntasijainen adverbiaalikin (d). minen-johdokseen voi liittyä MA-infinitiivilauseke, jos kantaverbi saa sellaisen (e).
Modaalisissa rakenteissa esiintyvistä adjektiiveista johdettuihin ominaisuudennimiin liittyy A-infinitiivilauseke (f) tai myös illatiivisijainen adverbiaali (g) (» § 508 – 509).
Toisaalta eräät suuntautumista tai taipumusta ilmaisevat adjektiivikantaiset substantiivit saavat A-infinitiivin ja adjektiivi puolestaan MA-infinitiivin. Molemmissa tapauksissa mahdollinen on myös tulosijainen adverbiaali.
Lisäksi A-infinitiivilauseke toimii aikaa tai paikkaa merkitsevien substantiivien kuten tie, matka, reitti, päivä, hetki määritteenä olla-verbillisissä lauseissa silloin, kun substantiivilla on arvottava adjektiivimäärite, esim. Tämä on hyvä tie juosta; Nyt on oikea hetki lähteä (» § 510). Tarkoitusta ilmaisevissa lauseissa infinitiivilauseke määrittää tilaisuutta tai varallisuutta ilmaisevia substantiiveja kuten paikka, tila, vara, raha myös ilman adjektiivimääritettä: Nyt on aika juhlia; Etsin paikkaa asua (E); Hänellä ei ollut rahaa ostaa ruokaa eikä lääkkeitä lapselleen (l).
Edellinen pykälä