Sananloppuisen vokaalin puuttumista nimitetään loppuheitoksi. Puhutussa kielessä laaja-alainen ilmiö on s:n jälkeisen, varsinkin taivutuspäätteeseen kuuluvan sananloppuisen i:n kato (a). Loppuheittoisia muotoryhmiä ovat mm. supistumaverbin 3. persoonan imperfekti, 3. persoonan konditionaali, translatiivi ja yks. 2. persoonan possessiivisuffiksi sekä lukusanat yks, kaks, viis, kuus. Etenkin lounaisissa, kaakkoishämäläisissä ja kaakkoisissa murteissa loppuheitto voi olla tätä laajempaa ja koskea muitakin loppuvokaaleja ja muita muotoryhmiä (b).
Savolaismurteissa esiintyy lisäksi sananloppuisen i:n katoa nominatiivimuodoissa (varsinkin yhdyssanan alkuosassa), 3. persoonan imperfektimuodoissa (etenkin liitepartikkelin edellä) ja p(i)-loppuisissa preesensmuodoissa (c). Kadonnut i on voinut jättää edeltäneeseen dentaalikonsonanttiin jäljen liudennuksena eli palatalisaationa.