Suomen kielessä suurinta osaa foneemeista edustaa kirjoituksessa oma kirjainmerkkinsä. Kirjoitusjärjestelmä on siten melko foneeminmukainen eli fonemaattinen. Pitkää äännettä merkitään kahdella kirjaimella.
Marginaaliselta konsonanttifoneemilta ŋ kuitenkin puuttuu oma kirjainmerkki. Geminaatta-ŋŋ:n kirjoitusasuna on ng (kangas /kaŋŋas/). Vierassanoissa esiintyvää lyhyttä ŋ-foneemia taas voi edustaa kirjoituksessa ng (gangsteri /gaŋsteri/) tai g (magneetti /maŋneetti/). Kun äänne ŋ esiintyy k:n edellä, sen kirjoitusasuna on n (hanki).
Kirjaimia b ja g vastaavassa ääntämyksessä on vaihtelua. Soinnillisen klusiilin sijaan voi ääntyä vastaava puolisoinnillinen tai soinniton klusiili: b ~ ʙ ~ p, g ~ ɢ ~ k. Sama voi koskea vierassanoissa myös d:tä.
Suhu-s:n (š) asema äännejärjestelmässä on vakiintumaton, ja sen samoin kuin sitä vastaavan kirjainparin sh ääntämyksenä voi olla myös s. Monissa sanoissa s:llisyys on jo vakiintunuttakin, esim. sekki ~ šekki, sampoo ~ shampoo, vissy ~ vichy, gulassi ~ gulašši. Kirjain f voi joissain sanoissa ääntyä v:nä: asfaltti ~ asvaltti, fiksu ~ viksu.
Sitaattilainoissa eli mukautumattomissa lainasanoissa tavattavat kirjaimet c, q, x, z, ž, å ja w äännetään yleensä asianomaisen vieraan kielen mukaisina: c s:nä tai k:na, q k:na, x ks:nä, z ts:nä, s:nä tai soinnillisena s:nä, ž soinnillisena š:nä, å o:na ja w w:nä tai v:nä.
Kirjoituksessa ei merkitä automaattisia sandhiääntämyksiä, kuten rajageminaatiota (» § 34), esim. tule tänne [tulet tänne], sinnekään [sinnekkään], tai n:n assimiloitumista, esim. kunpa [kumpa].
Edellinen pykälä