Astevaihtelu on sanavartaloissa ilmenevää äännevaihtelua, joka koskee klusiileja p, t ja k (marginaalisesti myös b, g), silloin kun klusiilia edeltää soinnillinen äänne eli vokaali tai soinnillinen konsonantti. Astevaihtelussa varioi klusiilin pituus (rätti : rätin) tai laatu (koti : kodin), yksinäisklusiili k:n tapauksessa sen mukanaolo (näky : näyn).
Astevaihtelu on suhteellisen tavallinen ilmiö: taajuussanaston 1000 yleisimmästä sanasta vajaa kolmannes on astevaihtelusanoja. Eniten esiintyy t:n ja vähiten p:n astevaihtelua.
Astevaihtelulla on kaksi toteutumaa: vahva aste ja heikko aste. Niiden esiintyminen riippuu usein siitä, onko seuraava tavu avonainen vai umpinainen (» § 43). Ne klusiilit ja klusiililliset konsonanttiyhtymät, jotka muodostavat astevaihtelussa vahvan ja heikon asteen parin, on esitetty asetelmassa 14 (esimerkkisanoja ja yleisyystietoja » § 42 asetelma 15).
| 1 | pp : p | tt : t | kk : k |
| 2 | mpp : mp | ntt : nt | ŋkk : ŋk |
| 3 | lpp : lp | ltt : lt | lkk : lk |
| 4 | rpp : rp | rtt : rt | rkk : rk |
| 5 | bb : b | gg : g | |
| 6 | mp : mm | nt : nn | ŋk : ŋŋ |
| 7 | lp : lv | lt : ll | lk : l ~ lj |
| 8 | rp : rv | rt : rr | rk : r ~ rj |
| 9 | ht : hd | hk : h ~ hj | |
| 10 | p : v | t : d | k : – (~ v) |
Geminaattaklusiilin vaihtelu yksinäisklusiilin kanssa on kvantitatiivista astevaihtelua. Siinä vaihtelevaa soinnitonta geminaattaa voi edeltää paitsi vokaali (1) myös nasaali (2) tai likvida (3, 4). Soinnillisten klusiilien vaihtelu gg : g, bb : b (5) toteutuu vain muutamissa sanoissa, esim. dig(g)ata : diggaan, lob(b)ata : lobbaan. Äänteiden laatuun vaikuttavaa astevaihtelua puolestaan kutsutaan kvalitatiiviseksi astevaihteluksi. Siinä vaihtelun alaisena on yksinäisklusiili, jota edeltää nasaali (6), likvida (7, 8), h (9) tai vokaali (10).
Nasaalin ja yksinäisklusiilin yhtymää vastaa heikossa asteessa geminaattanasaali (6). Likvidan ja yksinäisklusiilin yhtymien (7, 8) heikkoasteiset vastineet ovat seuraavanlaiset: t assimiloituu heikossa asteessa edeltävään likvidaan ja tuloksena on geminaattalikvida (ll, rr); p:n vastineena on heikossa asteessa v kuten vokaalien jäljessäkin; k:n vastine yhtymässä riippuu seuraavan vokaalin laadusta: jos jäljessä on i tai e, k:n heikkoasteinen vastine on j, muuten kato: kärjet, kuljin; halot, urut.
h:n jäljessä klusiileista esiintyvät t ja k (9). Yhtymä ht osallistuu poikkeuksetta kvalitatiiviseen astevaihteluun: klusiilin heikkoasteinen vastine on sama kuin vokaalien välissä, d. Yhtymä hk on osassa sanoja astevaihtelun alainen, osassa ei, ja osassa on tässä variaatiota (» § 44).
Vokaalien välissä t:n heikkoasteisena vastineena on d ja p:n vastineena on v (10). k:n vastineena heikossa asteessa on tavallisesti kato; ympäröivät vokaalit muodostavat diftongin tai vokaaliyhtymän. Murteittain näissä asemissa esiintyy myös puolivokaalisia siirtymä-äänteitä.
Yksinäis-k:lla on heikon asteen vastineena v silloin, kun sen molemmin puolin on sama lyhyt suppea pyöreä vokaali: luku : luvun, puku : puvun, suku : suvun, kyky : kyvyt, myky : myvyt.
Huom. 1. Murteissa d:n yleisimpiä vastineita ovat kato (itämurteissa sekä keski‑, pohjois- ja peräpohjalaisissa murteissa, ht-yhtymän vastineissa laajemminkin) ja yksi- (ɾ) tai monitäryinen r (länsimurteissa):
Nyttemmin d on valtaamassa alaa ja tietyissä lekseemeissä kato, esim. yhen, lähen, mei(j)än.
Huom. 2. Suffiksaaliseksi astevaihteluksi nimitetään sellaista pääteainesten klusiilien vaihtelua, jossa painollisen tavun vokaalin jäljessä on alkuaan esiintynyt vahva-asteinen klusiili ja painottoman tavun jäljessä sen heikkoasteinen vastine.
Suffiksaaliset astevaihtelusuhteet ovat nykykielessä suurelta osin hävinneet analogisten yleistysten myötä, esim. uipa → uiva, matalata → matalaa.
Edellinen pykälä