Sananloppuisena esiintyvät konsonanteista lähinnä n, t ja s (» § 12). Puheessa sananloppuiset n ja t voivat kadota tai assimiloitua seuraavan konsonantin kaltaiseksi.
Herkimmin redusoituu tai häviää sananloppuinen n. Sen kato on tyypillisintä sellaisissa muotoryhmissä, joissa se kuuluu taivutustunnukseen mutta ei yksin muodosta sitä, kuten illatiivissa tai passiivissa, varsinkin absoluuttisessa lopussa:
Sananloppuinen n assimiloituu puheessa jokseenkin säännöllisesti m:n tai klusiilin edellä (pieleem meni, pojaŋ kirja; myös yhdyssanan sisällä: eläimmuseo, asuimpaikka). Sananloppuinen n voi assimiloitua myös seuraavan sanan alkuiseksi likvidaksi tai j:ksi tai v:ksi, esim. äidil laukku, tulelliekki, pojar rahat, Lassej ja Kallen, sev verran.
Sananloppuisen t:n kato rajoittuu puhutussa kielessä lähinnä aktiivin NUT-partisiipin yksikön nominatiivimuotoon ja sanaan nyt, joissa puuttuvaa t:tä vastaa rajageminaatio (» § 34).
Länsimurteissa sananloppuinen t voi assimiloitua sitä seuraavaksi sananalkuiseksi klusiiliksi, esim. miehek kanto, nyp palaa, myös liitepartikkelin edellä, esim. miehekkin, otikko, nyppä ’nytpä’.