Sanan toisessa ja sitä seuraavissa tavuissa yleiskielen Vi-diftongeja vastaa murteissa joko V (i:n kato), VV (pitkä vokaali eli monoftongiutuma) tai Vi (i säilynyt). Pitkävokaalinen edustus rajoittuu eteläpohjalaismurteisiin.
i:tön lyhytvokaalinen edustus on tavallinen lounais‑, hämäläis- ja savolaismurteissa sekä pohjalaismurteissa – lukuun ottamatta eteläpohjalaismurteita – samoin kuin laajalti muussakin puhutussa kielessä varsinkin painottomissa tavuissa ja silloin kun i:llä ei ole merkitystä erottavaa tehtävää. Tällaisia muotoryhmiä ovat mm. OittA- ja Aise-verbit, inen- ja isA-nominit, tällaisten edelleenjohdokset ja monet adverbit, taivutuksen puolella konditionaali‑, imperfekti- ja monikkomuodot. Muissa kuin monikkomuodoissa i:ttömyys on yleistyvä ilmiö.
Sivupainollisissa tavuissa ja distinktiivisissä asemissa i on yleisemmin säilynyt:
Huom. Diftongin komponenttien välisestä h:sta » § 20.