Taustoittava pykälä
Sanalla itse on useita erilaisia käyttöjä, joita on vaikea sovittaa totunnaiseen sanaluokkajakoon. Paitsi refleksiivipronominina (» § 729 – 731) ja kontrastoinnin keinona (» § 768), se toimii adverbina merkityksessä ’omin voimin’ sekä fokuspartikkelina (» § 845). Adverbikäytön erottaa muista astemääritteen mahdollisuus: ihan itse.
Refleksiivipronomini toimii lauseenjäsenenä (a), samoin adverbiksi tulkittava itse. Tässä ne eroavat kontrastoivasta ja partikkelikäytöstä, joissa sana täydentää tulkintaa jonkin lauseenjäsenen tehtävästä kontekstissa. Esimerkissä (b) tunnustuksen saajan ilmaisee adverbiaali heille, jonka tarkoitteen itse kontrastoi johonkin toiseen. Refleksiivipronomini on rinnastettavissa samanfunktioisen NP:n kanssa (c), toisin kuin kontrastiivinen itse, joka ei ole lauseenjäsen (d). Adverbimainen itse on rinnastettavissa toisen adverbin kanssa: ihan itse ja vapaaehtoisesti.
Refleksiivipronominin erottaa muista itse-sanan käytöistä myös se, että se on aina taivutusmuodossa, koska se ei esiinny nominatiivin tavallisimmassa funktiossa, subjektina. Kontrastoiva itse voi olla perusmuodossa (Paikkakuntalaiset itse sanovat – –), partikkeli ja adverbi ovat puolestaan taipumattomia. Tosin myös substantiivin edelle sijoittuva, sen kanssa kongruoiva itse-sana voi toimia fokuspartikkelin tavoin (e).
Eräitä kontrastoivan itse-sanan käyttöjä voidaan verrata lisäyksenä käytettävään kolmannen persoonan persoona- tai demonstratiivipronominiin, johon liittyy kin-partikkeli (f). Muuten kontrastoivaa itse-sanaa on vaikea pitää pronominina.
Sana itse esiintyy myös substantiivina. Silloin se voi saada adjektiivimääritteen ja toimia genetiivimääritteenä (g). Substantiivin ja refleksiivipronomin välimaastoon jäävät tapaukset, joissa possessiivisuffiksillinen itse saa adjektiivimääritteen (h).
Edellinen pykälä