Tulla-tyyppisissä verbeissä (» asetelma 35) A-infinitiivin tunnus liittyy konsonanttivartaloon ja vaihtelee vartalon loppukonsonantin mukaan; tunnus on ‑lA (tul-la, luul-la, jutel-la, naureskel-la, surffail-la) tai ‑tA (nous-ta, hais-ta, pes-tä, ulis-ta, vikis-tä, imais-ta, yskäis-tä), muutamassa tapauksessa ‑rA tai -nA: pur-ra, sur-ra, pier-rä; men-nä, pan-na. Assimilaatiota vartalonloppuisen konsonantin kanssa esiintyy paitsi A-infinitiivissä myös E-infinitiivissä, aktiivin NUT-partisiipissa, passiivin preesensissä ja potentiaalissa, esim. tul-la : tul-len : tul-lut : tul-laan : tul-lee. A-infinitiiviltään tA-tunnuksisissa verbeissä kuten nousta päätteen assimilaatiota on vain aktiivin NUT-partisiipissa ja potentiaalissa: nous-sut, nous-see.
| le (ne, re) | tulla
jutella |
tulen
juttelen |
tuli
jutteli |
tulkaa
jutelkaa |
tullut
jutellut |
tullaan
jutellaan |
tultu
juteltu |
| se | nousta | nousen | nousi | nouskaa | noussut | noustaan | noustu |
Verbien juosta, piestä, syöstä vokaalivartalossa on ks-aines vartalon loppuvokaalin edellä: juokse‑, piekse‑, syökse-. (Vokaalivartaloa esiintyy satunnaisesti myös konsonanttivartalon asemesta, esim. juoksiessa, piekseä : pieksetään.)
Edellinen pykälä