Muutamissa tapauksissa kaksi vartaloltaan samantapaista ja synonyymista verbiä risteytyvät taivutukseltaan. Tällaisia ovat mm. ne- ja ntU-vartaloiset verbit, joista ensimmäiset ovat A-infinitiiviltään VtA-loppuisia (esim. huonota : huonone-) ja jälkimmäiset taipuvat kertoa-verbin tavoin (huonontu-). Sekaparadigma muodostuu näistä tyypeistä siten, että käytetään ne-verbin vokaalivartaloisia taivutusmuotoja ja muulloin ntU-verbin muotoja (siis ne-verbin konsonanttivartaloisten muotojen sijasta) (» § 349).
Eräät etA-loppuiset verbit taipuvat sekä ne-verbeinä että supistumaverbeinä, esim. aueta : aukeaa ~ aukenee, raueta : raukeaa ~ raukenee, seljetä : selkenee ~ selkeää.
Vaihtelua on myös supistumaverbien ja kertoa-tyypin verbien kesken sellaisissa tapauksissa kuin leiskua- ~ leisku‑, pursua- ~ pursu‑, tihkua- ~ tihku‑, versoa- ~ verso‑. Eräillä supistumaverbeillä on vokaalivaihtelua: kerkeä- ~ kerkiä‑, selkeä- ~ selkiä-. Muutamalla itse-vartaloisella verbillä on puhutussa kielessä tse-ainekseton i-vartalo, esim. tarvitse- ~ tarvi-. Oi-vartaloisten verbien taivutuksessa esiintyy länsimurteissa tyyppiä rähinöitse- edustavia muotoja.