Pääverbin kieltomuotona on verbin vartalo. Indikatiivin preesensissä vartalo on suoran astevaihtelun alaisissa verbeissä heikko ja käänteisen astevaihtelun alaisissa vahva (a) (pääverbin kieltomuoto on sama vartalo, joka edeltää indikatiivin 1. ja 2. persoonan päätteitä: kerro-n, hyppää-t). Konditionaalissa ja potentiaalissa kieltomuotona on verbin kyseinen taivutusvartalo (b). Indikatiivin ja potentiaalin preesensissä kieltomuoto aiheuttaa rajageminaation (» § 34).
Aktiivin imperatiivissa pääverbillä on kaksi eri muotoa. Yksikön 2. persoonassa esiintyy sama rajageminaatiollinen muoto kuin indikatiivin preesensin kieltomuodoissa (c), muissa persoonissa se on kO-tunnuksinen (d) (» § 118).
Passiivin indikatiivin preesensissä pääverbin kieltomuoto päättyy passiivin tunnukseen (e), muissa moduksissa moduksen tunnukseen (f). Indikatiivin ja potentiaalin preesensissä muoto aiheuttaa rajageminaation, imperatiivissakin joskus.
Imperfektissä kielteisen liittomuodon pääverbinä on NUT-partisiippi, joka aktiivin indikatiivissa kongruoi luvussa subjektin kanssa (samoin kuin liittotempuksissa: olen kertonut : olemme kertoneet).
Kielteisissä liittotempuksissa on kaksi apuverbiä: kieltoverbi ja kieltomuotoinen olla. Olla-verbi on kiellon ja kyseisen tempuksen edellyttämässä muodossa:
Passiivin kielteisissä menneen ajan muodoissa passiivin tunnus sisältyy usein paitsi pääverbiin myös olla-verbiin: ei olla kerrottu, ei oltu kerrottu, ei oltais(i) kerrottu (» § 1292 – 1293).
Edellinen pykälä