Hakuohje 
SISÄLLYS > SANAT > Taivutus > Verbintaivutus > Tempukset ja modukset > § 111 Tempus ja modus kieliopillisina kategorioina

§ 111 Tempus ja modus kieliopillisina kategorioina

Tempus on deiktinen kategoria, joka osoittaa, missä suhteessa puheena olevan tilanteen ajankohta on puhetilanteen ajankohtaan. Suomen tempussysteemiin sisältyy kaksi morfologista tempusta: mennyt ja menemätön aika. Mennyttä aikamuotoa kutsutaan imperfektiksi (myös preteritiksi), menemätöntä preesensiksi. Liittotempukset perfekti ja pluskvamperfekti muodostetaan apuverbin avulla. (» § 112; tempusten käytöstä luvussa Tempus » § 15231550.)

Eri moduksille on yhteistä, että ne suhteuttavat puheena olevan tilanteen todellisuuteen: asiaintila voidaan esittää esim. toivottavana, mahdollisena, todennäköisenä tai varmana. Suomessa on neljä morfologista modusta: indikatiivi, konditionaali, potentiaali ja imperatiivi (» § 115118; modusten käytöstä luvussa Modaalisuus » § 15901600).

Tempus- ja modustaivutus liittyvät kiinteästi toisiinsa. Morfologisesti tempus ja modus ovat toisensa poissulkevia: yhdessä verbin taivutusmuodossa on vain joko tempuksen tai moduksen tunnus. Modustunnukset liittyvät suoraan tunnuksettomaan vartaloon: kerto-isi‑, syö-ne-, tul-kaa. Indikatiivi on tunnukseton, ja indikatiivimuodossa voikin olla imperfektin tunnus (kerto-i); muissa moduksissa mennyt aika ilmaistaan liittomuodoilla.

Sulje kaikki tasot

KOKO SISÄLLYSLUETTELO

SANAT

Fonologia ja morfofonologia

Taivutus

Yleistä

Taivutustyypit

Nominintaivutus

Yleistä

Luku

Sija

Possessiivisuffiksit

Nominien taivutusparadigmat

Verbintaivutus

Liitepartikkelit ja syntagmaattiset sulaumat

Sanarakenne ja sananmuodostus

Nominijohdokset

Verbijohdokset

Adverbijohdokset ja muut päätteelliset adverbit

Yhdyssanat

RAKENNE

ILMIÖT

Sulje kaikki tasot