Monikon partitiivin päätevariantit ilmenevät asetelmasta 43.
Vi | ma-i-ta, perhe-i-tä,
varka-i-ta, tärke-i-tä, lapio-i-ta,
kriteere-i-tä, lakano-i-ta, ympyrö-i-tä, opiskelijo-i-ta, palvelu-i-ta, kauni=i-ta |
-tA |
Ci | poik-i-a, mun-i-a, vanhemp-i-a,
työttöm-i-ä, totuuks-i-a,
avaim-i-a, pien-i-ä, miljoon-i-a, viittom-i-a, opettaj-i-a |
-A |
Vj | tyttö-j-ä, katu-j-a, vanho-j-a,
nalle-j-a, lase-j-a, turiste-j-a, kriteere-j-ä, palvelu-j-a, risotto-j-a |
Partitiivin pääte ‑tA liittyy monikkovartalon lopun Vi-ainekseen. Tähän ryhmään kuuluvat ensinnäkin sanat, joiden yksikkövartalon pitkää vokaaliainesta vastaa lyhyt vokaali monikon i:n edellä, esim. maa : maita, tärkeä : tärkeitä. Toiseksi ryhmään kuuluvat monitavuiset sanat, joilla monikkovartalossa on O (lakano-i-ta, ympyrö-i-tä, huoltamo-i-ta, saippuo-i-ta) tai joilla yksikkövartalon loppu-i:n sijalla on monikossa e (lääkäre-i-tä). Lisäksi muutkin pitkään vokaaliainekseen päättyvät vartalot saavat tA-päätteen: kalli=i-ta.
Pääte ‑A seuraa monikon i-tunnusta silloin, kun tuo i on vartalon lopputavun ainoa vokaali: poik-i-a (poika- + i → poik-i-), avaim-i-a, pien-i-ä, totuuks-i-a. Toiseksi A-päätteen saavat O- ja U-vartaloiset sanat, jolloin monikon tunnuksena on tavua aloittava j: talo-j-a, vanho-j-a (vanha- + i → vanho-), havainto-j-a, kyky-j-ä. Pääte -A ja monikon tunnuksena j on myös sanoissa, joissa monikkovartalon lopussa on ‑e: lase-j-a, nalle-j-a, retiise-j-ä.
Molemmat päätteet ovat mahdollisia tietynhahmoisissa monitavuisissa sanoissa, joiden monikon tunnuksen edellä on O, U tai e: numeroita ~ numeroja, häiriköitä ~ häirikköjä, palveluita ~ palveluja, kriteereitä ~ kriteerejä (» § 91 – 92).
Pääte ‑tA liittyy samoihin monikkovartaloihin kuin monikon genetiivin pääte ‑den ~ ‑tten ja pääte ‑A pitkälti samanlaisiin vartaloihin kuin monikon genetiivin pääte ‑en. Monikon genetiivissä ten-päätteen saavilla nomineilla (esim. pien-ten » § 85) on monikon partitiivissa päätteenä ‑A (pien-i-ä).
Monin paikoin puhutussa kielessä on monikon partitiivimuotoja, joiden loppu-i kantaa sekä monikon että partitiivin merkitystä. Näin on sanoissa, joiden monikkovartalossa on pyöreä vokaali O tai U, esim. paito-i, terkku-i. Partitiivin pääte voi puuttua myös ee-vartaloisissa ja nalle-tyypin sanoissa sekä lasi-tyypin sanoissa, joissa monikon i:tä edeltää e, esim. Ei sillo [ennen vanhaan] lapsil ollu nii fiinei vaattei ko ny, omakurotui vaa (Kalanti, SMS); Lökärit on täysii pellei kaikki (E). iA-vokaaliyhtymän oikenemisen vuoksi monikon partitiivimuoto voi olla myös ii-loppuinen: pienii poikii.