Passiivi jättää subjektiargumentin eli tekijän irrelevanttina taka-alalle (a–c). Tosiasiallinen tekijä voi silloinkin olla kontekstin perusteella yksiselitteinen (c).
Lääkäri: | Onko koskaa otettu lonkasta kuvaa aikasemmi. |
Potilas: | Mää en kyl muist- e:i varmaankaan. Ei varmaankaan. Polvi on joskus kuvattu – – Ei lonkkaa muistaakseni ei o koskaan kuvattu. (P) |
Objektiteemaisella passiivilauseella kuten Autonkuljettaja kuljetettiin sairaalaan tai Polvi on joskus kuvattu asia esitetään siitä näkökulmasta, mitä objektitarkoitteelle tapahtuu. Perfektissä on usein keskeistä aikaisemman teon tulos (» § 1534 – 1535), joten esim. Piirros on tehty 1870-luvulla voidaan ymmärtää objektitarkoitetta luonnehtivaksi. Tällaisessa lauseessa yksipersoonainen passiivi ja monipersoonainen tilapassiivi voivat olla samanhahmoiset (» § 1335).
Toisaalta passiivimuotoa käytetään meneillään olevan puhetilanteen osapuolista. Esimerkissä (d) lääkäri ehdottaa yhteistä osallistumista edellyttävää toimintaa, samoin lapsipotilaan äiti (» § 1654). Puhujan omasta mutta yhteiselle tehtävälle relevantista toiminnasta on kyse esimerkeissä (e).
Lääkäri: | Yllättävän hyvä tää [lapsen röntgen]kuva. Katotaas vähä sitte, |
Äiti: | [lapselle] Otetaan vähä paitaa pois jooko. (P) |
Passiivilla voidaan tarkoittaa myös puhuteltavaa mahdollisine viiteryhmineen (f) (sitä-partikkelista » § 1317). Toisaalta voidaan kertoa jo mainituista henkilöistä (g) tai yleistävästi jostakin ihmisryhmästä (h).
Huom. Shore (1986; 1988) käsittelee passiivin (Shoren nimitys on indefiniitti) laajakäyttöisyyttä kahden prototyypin avulla. Toista prototyyppiä, jossa viitataan kontekstista ilmeneviin henkilöihin, edustavat edellä esimerkit (d–h), toista, jossa tekijä on irrelevantti, esimerkit (a–c).