Tarkoitusta ilmaiseva A-infinitiivilauseke esiintyy määritteenä etenkin eksistentiaali- ja omistuslauseissa keskeisten eksistentiaaliverbien olla, tulla ja riittää yhteydessä. Infinitiivinä on antamista tai jakamista tarkoittava verbi. Kun mukana on partikkeli vaikka, rakenne korostaa runsautta (a). (Modaalisuuden kannalta » § 1587.) Infinitiivin objektiargumentti samastuu eksistentiaalilauseen e-subjektiin.
Omistuslauseessa infinitiivi voi olla omistettavaa tarkoittavan NP:n jäljessä (b) tai edellä (c).
Kun järjestys on sellainen kuin ryhmässä (c), rakenne on jäsennettävissä niin, että NP katsotaan infinitiivin objektiksi (d) tai että olla-verbi ja infinitiivi muodostavat verbiliiton (e). Kummassakin tapauksessa infinitiivi on osa kiteytynyttä konstruktiota, ei valinnainen määrite.
A-infinitiivilauseke esiintyy tarkoitusta ilmaisevana määritteenä myös muissa kuin eksistentiaalilauseessa. Infinitiiviin liittyy silloin yleensä genetiivisubjekti (f). Ilmaustyypin käytön rajat eivät ole selvät.
Huom. A-infinitiivin käyttö tarkoituksen adverbiaalina on aiemmin ollut yleisempää (J. Leino 2003: 52), esim. Isä toi omenoita lasten syödä (Setälä 1973 [1880]: 106). Nykykielessä ilmaisuvaihtoehtona on mm. passiivin VA-partisiippi: Meillä ei ole tuloksia esitettävänä (» § 533) tai Ovi on auki kenen tahansa kuljettavaksi (» § 550).