Osa interjektioista noudattaa suomen fonotaktisia eli sanahahmon rajoituksia, esim. ai, oho, hui, mutta interjektioihin sisältyy myös useita fonotaksia rikkovia muodosteita (» § 30). Niissä voi esiintyä sananalkuisia ja ‑loppuisia konsonanttiyhtymiä (slurp, klunk, krääh) sekä sanan lopussa muitakin konsonantteja kuin dentaaleja: pyh, yäk, öhöm, hep. Interjektion voi muodostaa pelkkä konsonantti tai konsonanttiyhtymä: šš, hm, pst. Interjektioissa esiintyy myös geminaatta-h, jota ei muuten yleiskielessä esiinny (ohhoh, hyhhyh), astevaihtelun vastaisia muotoja (kippis, uppista eikä *upista) sekä runsasta ä‑, ö- ja y-vokaalien käyttöä, myös yä-diftongeja kuten yäk, byääh, ei kuitenkaan vokaalisoinnun rikkomista: *öhom, *hyhhuh. Lisäksi on joitakin yhdyssanamaisia interjektioita, joita ei kuitenkaan voi erotella erillisiin merkityksellisiin osiin: herttileijaa, heipparallaa, uppistakeikkaa.
Kaksitavuisten interjektioiden yhteinen ominaisuus dialogipartikkelien kanssa on, että niissä sanan pääpaino voi sijaita toisellakin tavulla: haloo, hyhhyh, oho, öhöm, avot. Seuraavassa on nuolella osoitettu sitä, että toinen tavu voidaan lisäksi lausua ensimmäistä korkeammalta.
| P: | Vähän aikaa ku nyittiin ni mä tempasin sielt semmosen yli puoltoistkilosen raudun. |
| S: | O↑ho (p) |
Interjektiot esiintyvät yleisesti kahdentuneina: voi voi, huh huh, hei hei, mihin joskus liittyy selvä merkityserokin: ai ilmaisee interjektiona kipua, kahdentunut ai ai lisäksi mm. torumista tai päivittelyä, samoin kuin kahdentunut no no.
Syntaktisesti interjektiot eroavat muista partikkeleista siinä suhteessa, että ne voivat muodostaa lausekkeen tapaisen konstruktion, joskin hyvin tiukoin rajoituksin. Ensinnäkin tietyt affektia ilmaisevat interjektiot muodostavat konstruktion nominatiivi- tai partitiivimuotoisen nominaalisen lausekkeen (a–b), mutta myös adverbin tai partikkelin (c) tai sellaisen lauseen kanssa, jonka alussa on lausumapartikkeli että tai kun (d–e).
Useimmat ryhmän (b) päivittelyt olisivat mahdollisia ilman interjektiotakin. Interjektiota voi pitää myös sitä seuraavan lausuman liitynnäisenä. Ku(n)-sanalla alkava lausuma ei puolestaan yksin ilmaise päivittelyä, vrt. *kun kiva. Ryhmän (c) tapaukset ovat idiomeiksi kiteytyneitä sanaliittoja.
Huom. Interjektioista voidaan johtaa ns. delokutiiveja eli puhetapaa tai olemista kuvailevia muiden sanaluokkien jäseniä. Nämä ovat etupäässä verbejä kuten huhuilla, hyssytellä, jahkailla, jossitella, niinkutella, nonotella, sössöttää, voihkia (» § 310). Delokutiivisia adjektiiveja ovat esim. ihmistä kuvailevat pejoratiiviset ilmaukset heihei, dingdong, titityy; substantiiveista vakiintunein on kiihkoilijaa tarkoittava hihhuli.
Edellinen pykälä