Funktioiltaan selvimpiä ovat itsekorjauksissa käytetyt partikkelit eiku, tai ja siis, joilla on myös muuta käyttöä. Tai on disjunktiivinen konjuktio, siis on selittävä partikkeli, eiku kieltosanan ja konjunktion ku(n) yhdistelmä, ja niinku(in)-sanan merkitys on myös ’kuten’. Itsekorjauksissa partikkelien työnjako vastaa niiden lähtömerkityksiä. Ryhmän (a) esimerkeissä puhuja korjaa aloittamaansa sananvalintaa tarjoten sille samaan semanttiseen luokkaan kuuluvan vaihtoehdon partikkelilla tai taikka partikkeliketjulla tai siis, esimerkissä (b) korjaus koskee aloitetun lausuman ja sillä suoritettavan toiminnan muuttamista toiseksi, jolloin partikkelina on eiku. (Tarkemmin » § 1074 – 1076.)
Itsekorjaus voi myös olla jonkin elementin lisäämistä: puhuja voi keskelle meneillään olevaa lausumaa lisätä jonkin huomion, joka voi olla kokonainen lausekin. Näytteessä (c) tällainen kesken rakenteen esitetty lisäys on kahden niinku-sanan välissä.
Huom. Suunnitteluilmauksista niinku jotenki, vähä niinku tai niinku sillee on käytetty myös nimityksiä täytelisäke (Vuorinen 1981) tai varaus (Suojala 1989), ja niiden motivaatiota on selitetty eri tavoin. Puhujan on mm. katsottu voittavan niillä aikaa ”varsinaisen” puheensa suunnittelemiseen. Selitystä on etsitty myös vuorovaikutuksen joustavuudesta: varauksia on arveltu käytettävän kohteliaisuussyistä, lieventämään tai pehmentämään kategorisen lausuman jyrkkyyttä. Kieliopin kannalta tämä selitys sopii vain sanoihin, joilla voi epämääräistää substantiivilausekkeella ilmaistun kategorian rajoja tai kokonaisen väitteen ehdottomuutta:
Edellinen pykälä