Funktionaalisesti partikkelit muodostavat heterogeenisen kategorian. Selvimmin tämä tulee näkyviin puhutussa kielessä, jossa partikkelit voidaan jakaa alaryhmiin sen mukaan, millaisissa tehtävissä ja millaisissa paikoin lausumaa ja vuoroa ne esiintyvät. Jakauman perusteella partikkeleista voidaan erottaa kaksi pääryhmää: yksin vuoron tai lausuman muodostavat ja sellaiset, jotka ovat aina lausuman osana. Yksin vuoron muodostavien partikkelien olennainen, merkityksiä välittävä ominaisuus on niiden prosodia: niillä on mm. useita intonaatiovaihtoehtoja aivan kuten lausemaisillakin lausumilla.
Lausuman osana on kahdentyyppisiä partikkeleita, lausumanalkuisia ja lausumansisäisiä. Jälkimmäiseen ryhmään sijoittuvat sellaiset partikkelit, jotka esiintyvät yksinomaan muun puheen yhteydessä, vuoron sisällä, ja jotka eivät tyypillisesti voi saada itsenäistä lausepainoa. Varsinkin lauseen ensimmäiseen jäseneen liittyvät vuoronsisäiset, painottomat partikkelit ovat paljolti liitepartikkeleita (» § 126). Kuvio 8 esittää partikkelien alakategoriat sen mukaan jaoteltuina, miten ne sijaitsevat vuorossa.
Huom. Minkä tahansa sanaluokan sana voi esiintyä yksin esim. vastauksena kysymykseen, vrt. – Minne olet menossa? – Kauppaan. ~ Pois. ~ Takaisin. Tällaiset yksisanaiset vastaukset ovat syntaktisesti riippuvaisia edeltävästä kontekstista, kun taas partikkelivuoroja kuten mm tai jaaha ei voi tulkita syntaktisesti edellisen vuoron perusteella eikä täydentää lauseeksi; ne ovat sellaisenaan muodoltaan täydellisiä (ks. Sorjonen 1999).