SISÄLLYS > ILMIÖT > Sijamuotojen syntaksia ja semantiikkaa > Sijojen rajatapauksia > § 1266 Puhutun kielen kaa
§ 1266 Puhutun kielen kaa
Sijapäätemäinen elementti voi olla postpositiosyntyinen. Tällainen
on puhekielinen kaa ’kanssa’
(» § 140 huom.):
•
En mä halunnu niitten kaa olla. (k)
| Tuu mun kaa kahveelle. (l)
•
| M: | ai työ meette jouluks risteilylle,
kenen kaa, |
| A: | joo hh [huokaisten:] mein äiskän kaa, (p)
|
Esimerkiksi ilmaus munkaa muodostaa
yhden pääpainollisen prosodisen kokonaisuuden, toisin kuin minun
kanssani. Silti kaa ei
ole sijapääte, vaan sillä on pikemmin liitteen ominaisuuksia. Ensiksikin
kokonaisuuden morfologinen muodostustapa on toinen kuin taivutusmuodon:
pääteaines liittyy sanan genetiivimuotoon eikä vartaloon; rakenne
vastaa siis postpositiolauseketta (a). Toiseksi kaa-lopun
epäsijamaisuus näkyy siinä, että se liittyy rinnastuksessa vain
jälkimmäiseen rinnastettavaan (b) ja ettei se esiinny adjektiivimääritteessä
(c).
(a)
| Matin+kaa |
*Mati+kaa |
vrt. |
Mati+lla |
(b)
| isän ja äitinkaa |
?isänkaa ja äitinkaa |
vrt. |
isällä ja äitillä |
(c)
| kivan pojankaa |
*kivankaa pojankaa |
vrt. |
kivalla pojalla |
Paikoin esiintyy myös kaa-aineksen
etuvokaalinen variantti ‑kää. Se siis
osallistuu ainakin jossain määrin vokaalisointuun, esim. isänkää,
mikä ei ole adpositiomainen piirre.
Edellinen pykälä