Yhden ihmisen tuottama puhuttu tai kirjoitettu teksti voi sisältää enemmän tai vähemmän selviä merkkejä siitä, että jokin tekstin osa on referoitua eli peräisin muusta lähteestä. Referointi tarkoittaa muiden ihmisten tai puhujan itsensä aiemmin esittämän puheen, kirjoituksen tai ajatuksen sijoittamista oman tekstin osaksi niin, että oma ja lainattu ovat toisistaan erotettavissa. Selvimpiä tapauksia ovat sellaiset, joissa johtoilmaus ja referaatti erottuvat toisistaan erillisiksi kokonaisuuksiksi:
Kerrottu voidaan myös lähdettä mainitsematta merkitä toisen käden tiedoksi, joko yhdeltä henkilöltä kuulluksi tai yleiseksi kuulopuheeksi: Täällä kuulemma myydään uutta perunaa (» § 1493).
Referoidun tekstin sijoittamisessa kerrontaan on kaksi ulottuvuutta: miten sitaatti asettuu ympäröivän tekstin osaksi eli onko kyseessä suora vai epäsuora esitys (» § 1460 – 1461) ja miten alkuperäisen puhetilanteen viittaavat eli deiktiset elementit mukautuvat uuden puhetilanteen vaatimuksiin (» § 1467 – 1475).
Referointitekniikan käyttäminen ei edellytä, että referoitava alkuteksti olisi todellisuudessa olemassa, vaan kyseessä on konventio, jolla jokin osa tekstistä voidaan merkitä ikään kuin se olisi muualta peräisin. Voidaan myös referoida sellaista, mitä ei ole sanottu (b) tai mitä aiotaan tai on oltu vähällä sanoa (c). Johtoilmauksessa voi olla muitakin kuin kommunikaatioverbejä; ilmaukset välittävät tällöin esim. episteemisiä arvioita (d).
Huom. Puhetoimintoa voidaan kuvata myös ilman että referoidaan puheen sisältöä. Tällöin kerronnassa käytetään pelkästään kommunikaatioverbejä. Puhetoiminnon kuvausta ei pidetä referointiin kuuluvana (tarkemmin » § 483).