Taustoittava pykälä
Nesessiivirakenteen genetiivisubjektia on analysoitu eri tavoin. Tässä kieliopissa se katsotaan nesessiiviverbin tai muun nesessiivisen predikaatin subjektiksi. Tämä on perusteltua etenkin nesessiivirakenteen keskeisten predikaattien kuten täytyy, pitää, on pakko, on määrä, on tarpeen sekä nesessiivisen verbiliiton on tehtävä yhteydessä. NP-subjekti on mahdollinen mutta huomattavasti harvinaisempi useiden adjektiivien yhteydessä, esim. Meidän on mahdollista ~ järkevää tehdä se. Parole-korpuksen sanomalehtiteksteissä se esiintyy korkeintaan n. 15 prosentissa predikaatin (on) tarpeellista, mahdollista, välttämätöntä ja järkevää sisältävistä lauseista. Monista tapauksista, jotka periaatteessa sallivat NP-subjektin, sitä ei käytännössä juuri löydy. Kun tällaisessa lauseessa ei ole NP-subjektia, subjektina voi pitää infinitiivilauseketta (» § 503).
Genetiivisubjektia on toisaalla pidetty nesessiivirakenteen infinitiivin valinnaisena subjektina, koska se tulkitaan aina myös tämän subjektiksi ja koska genetiivi on muutenkin infiniittisten lausekkeiden subjektin sija (Ikola 1974; Vilkuna 2000; on tehtävä -verbiliittoon tämä analyysi ei sovi). Genetiivisubjekti esiintyy A-infinitiivin yhteydessä myös permissiivirakenteessa (» § 502). Sekä siinä että referatiivirakenteessa (» § 538) se sijoittuu subjektin paikalle, jos hallitsevaa subjektia ei ole, ja tällöin lauseilla on sama hahmo kuin nesessiivirakenteella:
Aiemmat kieliopit ovat pitäneet genetiivi-NP:tä sen historiallisen taustan vuoksi datiiviadverbiaalina (Penttilä 1963: 584), ts. kokijan tai vastaanottajan ilmauksena. Nykykielessä kokijaa ja vastaanottajaa ilmaistaan yleensä adessiivilla tai allatiivilla, jotka luovat erilaisen merkityksen kuin genetiivisubjekti. Tämä käy ilmi verrattaessa esim. verbejä sopia ja kuulua, joihin voi liittyä kumpi tahansa. Genetiivillä NP:n tarkoite osoitetaan velvoituksen tai suosituksen kohteeksi (a), allatiivilla itsenäisemmäksi toimijaksi tai arvioijaksi (b) (P. Leino 1986).