Useimmissa suppeakäyttöisissä erikoislausetyypeissä on subjektia muistuttava NP, joka kuitenkin merkittävästi poikkeaa perussubjektista (» § 891). Lausetyypeille on ominaista, että subjektin paikalla eli teemana on lauseke, joka on merkitykseltään ja diskurssiominaisuuksiltaan ainakin jossakin määrin subjektimainen. Siltä puuttuvat kuitenkin tyypillisen subjektin keskeiset ominaisuudet: nominatiivisija ja siten kongruenssi finiittiverbin kanssa; muoto-ominaisuuksiltaan se on adverbiaali tai objekti. Verbin jäljessä taas saattaa olla lauseke, joka on subjektin sijassa ja jolla on myös sen merkitysominaisuuksia. Subjektiominaisuudet voivat siis jakautua kahden NP:n osalle:
| Subjektin paikka | Subjektin muoto | ||
| Luodolla | on | lokki. | [eksistentiaalilause] |
| Vaarilla | on | saari. | [omistuslause] |
| Minusta | tulee | vaikuttaja. | [tuloslause] |
| Minua | keljuttaa | tuommoinen. | [tunnekausatiivilause] |
| Minun | on sääli häntä. | [kokijan genetiivilause] |
Muun kuin subjektin neutraali, oletusarvoinen sijoittuminen subjektin paikalle liittyy sen tyypilliseen tehtävään diskurssissa. Etenkin puheessa tämä lauseenjäsen koostuu usein persoona- tai demonstratiivipronominista tai on muulla tavoin määräinen ja yksilöity.
Lausetyypin neutraalin teeman hallitsevaa asemaa osoittaa, että se toimii refleksiivisen pronominin tai possessiivisuffiksin korrelaattina (a) (» § 1445). Se voi siis antaa tulkinnan toisen lausekkeen tarkoitteelle, mutta ei päinvastoin.
Omistuslauseen kieliopillissijainen NP (e-subjekti) on varsin objektimainen (» § 923). Tunnekausatiivilauseen kokijaobjekti on tarkoitteeltaan elollisena ja aistivana subjektimainen. Subjekti ilmaisee ärsykkeen, joka aiheuttaa tunteen tai tuntemuksen, mikä niin ikään on subjektille tyypillinen piirre. Objektin ominaisuuksia ärsykkeen ilmaisevalla NP:llä ei ole; se ei esimerkiksi voi olla partitiivissa. Kokijan genetiivirakenteissa ei ole genetiivi-NP:n lisäksi toista subjektimaista lauseketta, ei myöskään tuloslauseessa, jonka kieliopillissijainen NP on predikatiivi (» § 957).
Eräät kieliopin ilmiöt ovat ominaisia vain perussubjektillisille rakenteille ja sulkevat pois erikoislausetyypit. Tällainen on ensinnäkin yksipersoonainen passiivi (b) (» § 1313). Toiseksi vain perussubjektin saava infinitiivilauseke voi olla hallitsevan rakenteen kanssa samasubjektinen (» § 501). Tämä ilmenee esim. verbeistä haluta ja pyrkiä, jotka edellyttävät samasubjektista infinitiiviä (c).
Kolmanneksi infiniittinen verbi saa genetiivisubjektin vain silloin, kun vastaava jäsen toimii finiittiverbin perussubjektina (d). Jos erikoislausetyyppi on infiniittisessä rakenteessa mahdollinen, sen subjektimainen jäsen on samassa muodossa kuin finiittiverbinkin yhteydessä (e).
Huom. Koska subjektin käsite on ollut joidenkin kielten kuvauksessa hyödyllinen, monet syntaksin teoriat ottavat sen kannan, että näin on kielissä yleensä ja että jokaisessa lauseessa on subjekti. Näin ajatellen kahdesta eri tavoin subjektimaisesta jäsenestä on siis aina jompikumpi nimettävä subjektiksi. Suomalaisessa kielioppiperinteessä on tunnustettu subjektittomien lauseiden mahdollisuus mutta yleensä pyritty löytämään lauseesta subjekti, mikäli mahdollista. Pääkriteerinä on ollut NP:n roolisuhde predikaattiverbiin ja sija. Tämän kieliopin kanta on, että subjektin käsite on hyödyllinen vain niissä lausetyypeissä, joissa kriteerit ovat selkeät, ja että tärkeämpää kuin subjektin nimeäminen on subjektimaisten piirteiden jakauma.
Edellinen pykälä