Eräät verbit, jotka muuten esiintyvät objektittomina, voivat saada objektin, joka sisältää saman leksikaalisen vartalon kuin verbi tai on muuten sille semanttisesti läheinen. Tällaista objektia sanotaan sisällönobjektiksi.
Esimerkiksi leikkimistä ja esittämistä tarkoittavat verbit esiintyvät usein ilman objektia ja asettavat ahtaat rajat objektinsa semanttiselle tyypille: se voi tarkoittaa leikkiä, peliä (leikkiä, pelata) tai roolia (näytellä, leikkiä). Laulaa ja soittaa saavat ensisijaisesti instrumenttia tai musiikkia tarkoittavan objektin.
Rajoittuneita objektin valinnan suhteen ovat myös puhumista tarkoittavat verbit, esim. puhua suomea ~ roskaa ~ totta, samoin eräät ruumiintoimintoa ilmaisevat verbit: niistää ~ nyrpistää (nenää), siristää (silmiä), nyökätä (päätä), rykiä (kurkkuaan).
Sellaiset verbin ja objektin yhdistelmät, jotka yhdessä ilmaisevat tietyntyyppistä toimintaa, esim. elää elämäänsä ja pelata shakkia, eivät yleensä esittele uusia tarkoitteita puheenaiheiksi (» § 1406), eikä niiden objekti ole vaikutuksenalainen. Se voidaan kuitenkin myös yksilöidä ja esittää vaikutuksenalaisena, mikä voi näkyä totaaliobjektin käytöstä ja siitä, että objektissa on määritteitä tai possessiivisuffiksi. Tämä vaikutus on siirtämis- ja resultatiivimuotilla (» § 476, 481).
Verbin ja objektin yhdistelmien kiteytyneisyyttä on eriasteista. Kiteytyneimpiä ovat objektin sisältävät idiomit, kuten ottaa ~ saada ~ tehdä selvä(ä), laskea leikkiä, saada kenkää, käydä koulua, tehdä työtä, nähdä vaivaa, puhua pahaa. Idiomeissa objektin sijana on useimmiten partitiivi (kuitenkin esim. ottaa vaari jostakin). Kiteytynytkin tyyppi voi sallia leksikaalista vaihtelua: puhua roskaa ~ paskaa ~ potaskaa ~ palturia.
Huom. Ilmaustyyppiä, jossa verbiin liittyy samakantainen partitiivimuotoinen minen-teonnimi, voi pitää toiminnan jatkumista korostavana verbiliittona: Tohtori nauraa nauramistaan, kunnes hänen on otettava silmälasit päästään (k).
Edellinen pykälä