Adverbiaaleilla on lauseessa monia erityyppisiä tehtäviä: ne voivat kuulua verbin valenssiin eli toimia verbin adverbiaalitäydennyksenä, esim. puhua asiasta, ihastua esitykseen, muodostaa olla-verbin kanssa erilaisia konstruktioita, esim. Virtanen on opettajana; Hänellä ~ Pihalla on lapsia, ja olla osana muissakin konstruktioissa, esim. resultatiivimuotissa Juoksin kenkäni puhki; Hän repi paperin silpuksi. Adverbiaalit ovat keskeisesti verbi-ilmausten määritteitä (a), mutta toimivat myös adjektiivien, substantiivien ja adverbien määritteinä tai täydennyksinä (b).
Adverbiaaleilla ilmaistaan myös asiaintilan aikapaikkaisia kehyksiä (c) sekä tilanteiden välisiä syy- ja ehtosuhteita (d). Löyhimmin lauseeseen liittyvät kommenttiadverbiaalit ja konnektiivit sijoittavat lauseen teksti- ja tilanneyhteyteen sekä ilmentävät puhujan käsityksiä esitetystä asiaintilasta (e). Adverbiaaleina toimivat erityyppiset lausekkeet ja lauseet, kommentteina ja konnektiiveina myös partikkelit.
Varsinkin paikan ja tilan adverbiaalit sekä habitiiviset adverbiaalit esiintyvät tietyntyyppisissä lausumissa ilmauksen keskeisen merkityssuhteen kantajana myös ilman verbiä:
Kaiken kaikkiaan adverbiaaleista ei voi esittää ryhmänä kovin paljon yleistyksiä. Yhdistävänä tekijänä on kuitenkin se, että tietyillä keskeisillä muotokategorioilla ilmaistaan tietyntyyppisiä merkityksiä (» § 980 – 1001). Tässä alaluvussa käsitellään ensisijaisesti verbin ja lauseen lausekemuotoisia adverbiaaleja. Substantiivin, adjektiivin ja adverbin adverbiaaleja käsitellään tarkemmin näitä sanaluokkia koskevissa luvuissa. Adverbiaalilauseita tarkastellaan luvuissa Adverbiaalilauseet ja Lause täydennyksenä, adverbiaalina toimivia infiniittisiä rakenteita käsitellään luvussa Infinitiivit ja partisiipit.
Huom. Perinteisessä kieliopissa adverbiaaleiksi on kutsuttu kaikkia verbin määritteitä, jotka eivät ole objekteja ja kaikkia adjektiivien ja adverbien määritteitä, jotka ilmaisevat ”eri seikkoja eli asianhaaroja” kuten syytä, keinoa, tapaa, aikaa, paikkaa, suhdetta ja suuntaa (esim. Setälä 1926 [1880]). Tässä kieliopissa rajaus on tehty muodollisin perustein: paikallissijassa tai vajaakäyttöisessä sijassa oleva NP, AP, adverbi- tai adpositiolauseke katsotaan tietyssä tehtävässä adverbiaaliksi riippumatta siitä, onko se lauseen, verbin, substantiivin, adjektiivin vai adverbin täydennys tai määrite. Näin esim. perinteisen kieliopin substantiivin paikallissijaiset attribuutit ovat tässä kieliopissa adverbiaaleja, esim. kissan ruokkiminen laadukkaalla kuivamuonalla (E), sunnuntain laulukonsertti kirkossa (l), samoin kuin adjektiivien ja adverbien paikallissijaiset laajennukset: Käsistään kätevä Louekoski (l), Nainen oli raivosta sekaisin (k) (Hakulinen – Karlsson 1979: 120). Sen sijaan sellaiset adjektiivin ja adverbin astemääritteet kuin hyvin kaunis, melko ~ suhteellisen nopeasti eivät ole adverbiaaleja (» § 664).
Edellinen pykälä