Verbejä, joiden kolmitavuisen vartalon lopussa on johdinaines -(e)ntA-, on runsaat 60 sanakirjalekseemiä. Niistä noin neljännes on nykykielessä kantasanattomia. Muut ovat enimmäkseen nominikantaisia, oppitekoisia johdoksia ja edustavat usein erikoisalojen terminologiaa. Johdin liittyy kantasanan kaksitavuiseen (heikkoon) vokaalivartaloon. Verbikantaisia (e)ntA-johdoksia ei ole.
(e)ntA-johdosten semanttisesti yhtenäinen alaryhmä ovat kantasanan tarkoittamaan kieleen tai murteeseen kääntämistä ilmaisevat ntA-johtimiset verbit:
Tällainen johdos on periaatteessa mahdollinen kielen kuin kielen nimityksestä, kuitenkin yleisemmin kaksi- kuin kolmitavuisesta. Lukuun ottamatta käytössä tavallisimpia suomentaa- ja ruotsintaa-verbejä ntA-kääntämisverbit kuuluvat lähinnä kirjalliseen tyyliin ja ovat myös sitä harvemmin käytettyjä mitä kaukaisempi tai harvinaisempi kieli on tarjolla kantasanaksi. Merkitykseltään samantyyppisiä, jostakin järjestelmästä toiseen muuttamista ilmaisevia, ovat esim. verbit kielentää, kuvantaa ja mallintaa.
Huom. Lisäksi on sellaisia (e)ntA-vartaloisia verbejä, joiden kantana on ne-verbin tai nominin n-loppuinen konsonanttivartalo ja johtimena siten -tA- (» § 319), esim. alen-ta-a (< alene-), höyhen-tä-ä (< höyhen). Näistä ne-verbikantaisissa, etenkin adjektiivivartaloisissa kuten helpontaa (< helppone-) tai sumentaa, aines ‑ntA- voi hahmottua myös yhtenäiseksi johtimeksi: helpo-nta-a (< helppo), sume-nta-a (< sumea).
Edellinen pykälä