Finiittiverbin tunnusmerkitön paikka väitelauseessa on subjektin jäljessä, objektin ja muiden nominaalisten jäsenten edellä. Lauseen jäsenten yleisin järjestys on siis tyyppiä SVX (» § 1366). Informaation jäsentämisen kannalta finiittiverbi jakaa lauseen kahteen osaan; sen edessä on lauseen teemapaikka (» asetelma 137). Erikoislausetyyppien teemapaikalla on tunnusmerkittömästi jokin muu lauseenjäsen kuin subjekti (» § 893). Näin on asetelman kahdessa alimmassa esimerkissä.
| Minä | istuin | penkillä. |
| Hän | valitsi | minut. |
| Maksuerät | olivat | kohtuulliset. |
| Tilaa | oli | liian vähän. |
| Jossakin | kiekui | kukko. |
| Häneltä | onnistuu | kaikki mihin hän ryhtyy. |
Väitelauseen alussa finiittiverbi voi sijaita tunnusmerkittömästi esim. silloin, kun subjektipronomini jää ilmaisematta (a) tai kun subjektina on lause tai infiniittirakenne (b). Subjekti-NP:n sisältävä lause sen sijaan on verbialkuinen vain tietyillä ehdoin. Verbialkuinen lause voi olla reaktio johonkin edellä olevaan, esim. vastaus, päivittely tai myönnytys (c). Käskylauseissa ja verbikysymyksissä verbialkuisuus on keskeinen ominaispiirre (d).
Lauseenjäsenen paikka lauseessa riippuu myös osittain sen omasta rakenteesta; lauseiden ja infiniittisten rakenteiden sijoittuminen on vähemmän vapaata kuin esim. NP:iden. Tavallisimmin ne ovat lauseen lopussa (b).
Tekstin osana olevalla lauseella on useita muitakin sanajärjestysvaihtoehtoja. Eniten niitä on yksinkertaisella, itsenäisellä päälauseella. Sanajärjestyksellä osoitetaan lauseen informaatiorakennetta: tutun ja uuden tiedon suhdetta eli sitä, miten lause jäsentyy sisäisesti niin, että se sopii tekstin osaksi (» § 1370). Verbi voi esimerkiksi olla tunnusmerkkisesti lauseen lopussa niin että sekä subjekti että muut täydennykset edeltävät sitä: Kovin korkeallepa sinä häntä arvostat (» § 1390).
Edellinen pykälä